Minilex - Lakipuhelin

Hätätilatestamentti

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Poikkeavassa tilanteessa henkilöllä on mahdollisuus laatia niin sanottu hätätilatestamentti. Tällainen testamentti voidaan laatia lähinnä silloin, kun henkilö on sairauden takia tai jostain muusta pakottavasta syystä johtuen estynyt tekemään testamenttia lain edellyttämät testamentin muotovaatimukset täyttyen. Hätätilatestamentin voi tehdä esimerkiksi sairaalassa.

Lain mukaan henkilö, joka sairauden tai muun pakottavan syyn vuoksi on estynyt tekemästä testamenttia siten, kuin laissa lähtökohtaisesti vaaditaan, saa tehdä sen suullisesti kahden todistajan ollessa yhtaikaa läsnä tai todistajittakin omakätisesti kirjoittamallaan ja allekirjoittamallaan asiakirjalla. 

Testamentti voidaan siis antaa suullisesti tai kirjallisesti, kun todistajia on kaksi eivätkä he ole esteellisiä testamentin todistajiksi. Hätätilatestamentin voi tehdä ilman todistajia, jos henkilö kirjoittaa ja allekirjoittaa testamentin itse. 

Hätätilatestamentti on katsottava rauenneeksi, jos testamentin tekijällä esteen lakattua on kolmen kuukauden ajan ollut tilaisuus määrätä jäämistöstään.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]