Minilex - Lakipuhelin

Esinevahinko korvataan täyteen määräänsä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kun vahinkoa on aiheutettu irtaimelle esineelle, noudatetaan täyden korvauksen periaatetta. Sen mukaan vahingon kärsijä on saatettava sellaiseen taloudelliseen asemaan, jossa hän olisi mikäli vahinkoa ei olisi sattunut. Täyden korvauksen vastapainona toimii rikastumisen kiellon periaate, jonka mukaan vahingon kärsijän ei tule toisaalta saada myöskään ylimääräistä hyötyä vahingonkorvauksesta.

Korvattavaksi voi tulla ainoastaan todellinen vahinko, eli sellainen vahinko jonka olemassaolo on luotettavasti osoitettavissa. Mikäli vahingoittunut esine korjataan käyttökelpoiseksi, vahingonkorvauksen perusteeksi katsotaan esineen korjauksesta aiheutuneet laskut. Vahingon kärsijän onkin hyvä säilyttää kaikki esineen entistämiseen liittyvät kuitit ja muut tositteet, jotta aiheutuneen vahingon määrä on helpommin todistettavissa korvausvaatimusten pohjaksi.

Vahingon kärsijä on oikeutettu saamaan korvausta esineen korjauskustannusten lisäksi myös muista hänelle aiheutuneista kuluista. Tällöin korvausmäärän laskemisen perusteena toimivat pääasiallisesti esineen korjaukseen liittyvät normaalit menotositteet. Nämä onkin syytä säilyttää huolellisesti. Mikäli esine on tuhoutunut tai kadonnut kokonaan, esinevahinkona korvataan esineen arvo. Laissa ei ole säädetty, miten esineen arvo on määriteltävä. Arvo määritetään siis tapauskohtaisesti, esimerkiksi esineen myyntihinnan tai käyttöarvon perusteella.

Esinevahingon yhteydessä vahingon kärsijä voi saada korvausta myös esineen arvon alentumisesta. Arvonalennuksella tarkoitetaan määrää, jolla esineen arvo alittaa korjauksen jälkeenkin ennen vahinkotapahtumaa olleen arvon. Vahingon kärsijä voi saada korvausta myös esinevahingon aiheuttamasta tulojen tai elatuksen vähentymisestä. Tällainen voi olla tilanne esimerkiksi, jos vahingon kärsijä ei pääse käyttämään vahingoittunutta kulkuvälinettä tulonhankintatoiminnassaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]