Minilex - Lakipuhelin

Ensimmäisen myyjän ja laitetoimittajan vastuu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Asunnon ensimmäisellä myyjällä sekä laitetoimittajalla on laaja vastuu, joka ulottuu näiden sopimusosapuoliin sekä lisäksi asunnon myöhempiin ostajiin ja asuntoyhteisöön eli esimerkiksi asunto-osakeyhtiöön. Asuntoyhteisöllä on nimittäin oikeus vedota rakentamista koskevan sopimuksen sisältöön, vaikkei yhteisö olisikaan sopimuksen muodollinen osapuoli. Asunnon ostaja voi vedota virheeseen myös suhteessa asunnon ensimmäiseen myyjään, vaikka hän ostaisi asunnon muulta henkilöltä.

Ensimmäisellä myyjällä tarkoitetaan perustajaosakasta, joka myy asunnon otettavaksi käyttöön ensimmäistä kertaa rakentamisvaiheessa tai sen jälkeen, ja muuta elinkeinonharjoittajaa, joka myy asunnon otettavaksi käyttöön ensimmäistä kertaa uudisrakentamisen tai siihen verrattavan korjausrakentamisen jälkeen. Ensimmäinen myyjä on siis vastuussa paitsi ensimmäiselle ostajalle, myös seuraaville asunnon ostajille. Jos virhe on kuitenkin syntynyt vasta ensimmäisen luovutuksen jälkeen eikä myyjä ole voinut vaikuttaa virheen syntymiseen, ei myyjä ole vastuussa tällaisesta virheestä. Myyjällä ei ole korvausvastuuta myöskään silloin, mikäli hän on jo hyvittänyt virheestä seuranneen vahingon aikaisemmalle omistajalle tai asuntoyhteisölle. Jos taas aikaisempi omistaja on jo menettänyt oikeutensa vedota virheeseen, ei vastaavaa oikeutta ole myöskään seuraavilla omistajilla. Siltä osin, kuin vaatimus koskee hinnanalennusta tai kaupan purkamista, ensimmäinen myyjä ei voi koskaan joutua suurempaan vastuuseen, kuin mitä hän olisi joutunut omaa sopijapuoltaan kohtaan. Asunnon myöhempi ostaja ei siis voi saada parempaa oikeutta kuin aikaisemmalla omistajalla on ollut.

Yhteenveto

  • Asunnon ensimmäisellä myyjällä sekä laitetoimittajalla on laaja vastuu, joka ulottuu sopimusosapuolien lisäksi asunnon myöhempiin ostajiin ja asuntoyhteisöön, koska asuntoyhteisö voi vedota rakentamista koskevaan sopimukseen olematta sopimuksen muodollinen osapuoli ja asunnon ostaja voi vedota virheeseen asunnon ensimmäistä myyjää kohtaan. 
  • Ensimmäisellä myyjällä tarkoitetaan perustajaosakasta tai muuta elinkeinonharjoittajaa, joka myy asunnon otettavaksi käyttöön ensimmäistä kertaa. 
  • Jos virhe on syntynyt ensimmäisen luovutuksen jälkeen, eikä myyjä ole voinut vaikuttaa virheen syntymiseen, ensimmäinen myyjä ei ole vastuussa tällaisesta virheestä. Korvausvastuuta ei myöskään ole silloin, kun myyjä on jo hyvittänyt virheestä aiheutuneen vahingon aikaisemmalle omistajalle tai asuntoyhteisölle. Jos asunnon aikaisempi omistaja on menettänyt oikeutensa vedota virheeseen, ei tätä oikeutta ole myöskään seuraavilla omistajilla.
  • Kun vaatimus koskee hinnanalennusta tai kaupan purkamista, ensimmäinen myyjä ei voi joutua suurempaan vastuuseen, kuin hän olisi joutunut omaa sopijapuoltaan kohtaan.

Summary in English

  • The first seller of the apartment and the equipment supplier have a broad responsibility, which extends not only to the parties to the contract, but also to the subsequent buyers of the apartment and the housing corporation, because the housing corporation can invoke a construction contract without being a formal party to the contract and the buyer of the apartment can invoke an error against the first seller of the apartment.
  • The first seller refers to a founding partner or other trader who sells an apartment for use for the first time.
  • If the defect arose after the first trade and the seller could not have contributed to the defect, the first seller is not responsible for such defect. There is also no liability for damages if the seller has already compensated the previous owner or housing corporation for the damage caused by the mistake. If the previous owner of the apartment has lost the right to invoke an error, the following owners also do not have this right.
  • When a claim is for a price reduction or the termination of a trade, the first seller cannot be held more liable than he would have been to his own party.

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Milloin ostaja ei voi vedota tai esittää vaatimuksia virheeseen liittyen ensimmäistä myyjää kohtaan?

Ostaja ei voi vedota virheeseen ensimmäistä myyjää kohtaan silloin, kun asunnon aikaisempi ostaja on menettänyt oikeutensa vedota kyseiseen virheeseen tai silloin, kun virhe on syntynyt ensimmäisen luovutuksen jälkeen, eikä myyjä ole voinut vaikuttaa virheen syntymiseen. Myöskin silloin, kun ensimmäinen myyjä on jo hyvittänyt kyseisen virheen aikaisemmalle ostajalle tai asuntoyhteisölle, ostaja ei voi vedota siltä osin virheeseen. Ostaja ei voi myöskään vaatia hinnanalennusta tai kauppahinnan palauttamista sen määrän ylittäen, mitä myyjän oma sopijapuoli olisi voinut vaatia samoin perustein. Jos ostaja ei ilmoita virheestä ja siihen liittyvistä vaatimuksista ensimmäiselle myyjälle kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta tai siitä, kun hänen olisi pitänyt se havaita ja kun hänellä oli vaatimuksen esittämiseksi tarpeelliset tiedot ensimmäisestä myyjästä käytettävänään, hän menettää myös oikeutensa esittää vaatimuksia virheestä johtuen.

Aiheesta muualla

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]