Minilex - Lakipuhelin

Elinkeinonharjoittajan kylkiäistarjous

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Elinkeinonharjoittaja voi antaa kylkiäistarjouksia, jolloin kuluttajan ostaessa elinkeinonharjoittajalta jonkin kulutushyödykkeen hän saa toisen kulutushyödykkeen alennetulla hinnalla tai vaihtoehtoisesti jonkin muun lisäedun. Kuluttajan tulee tällöin ensin hankkia elinkeinonharjoittajalta esimerkiksi jokin tavara ja vasta sen jälkeen hän voi saada tavaran lisäksi arvoltaan yleensä vähäisen lisäedun. Elinkeinonharjoittajan antamia kylkiäistarjouksia pidetään sallittuina tietyin edellytyksin.

Elinkeinonharjoittajan on ilmoitettava markkinoinnissaan selkeällä tavalla tarjouksen sisältö, arvo sekä ehdot, jotta kuluttajilla on mahdollisuus tutustua niihin ja tehdä johtopäätös tarjouksen edullisuudesta. Lisäedut eivät saa olla liian korostetusti esillä päätuotteisiin nähden siten, että ne hallitsevat markkinointia. Erityisesti alaikäisille kohdistetussa markkinoinnissa tulee olla varovainen, koska lapset ja nuoret eivät välttämättä kykene aikuisen tavoin arvioimaan elinkeinonharjoittajan kylkiäistarjouksen arvoa. Oikeuskäytännössä on pidetty sopimattomana markkinointina sitä, kun lisäetu oli ilmoitettu ”mummon markkoina”, jolloin lisäetu oli näyttänyt suuremmalta kuin mitä se tosiasiassa oli. Tämän seurauksena myös kuluttajan ostopäätöksen tekeminen oli vaikeutunut.

Saadakseen lisäedun kuluttajan on hankittava elinkeinonharjoittajalta ensin esimerkiksi jokin tietty tavara tai palvelu. Kylkiäisen saaminen on kytketty siis jonkin kulutushyödykkeen hankkimiseen. Mikäli haluat tietää lisää elinkeinonharjoittajan kylkiäistarjouksista, voit soittaa alla olevaan lakipuhelimen numeroon.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]