Minilex - Lakipuhelin

Edunvalvonta päämiehen kuoltua

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Edunvalvontaa on tarkoitus järjestää ainoastaan vain silloin, kun se on asianomaisen henkilön etujen kannalta välttämätöntä. Edunvalvonnalla tavoitellaan siis henkilön etujen turvaamista, jos henkilö itse ei ole kykeneväinen toimimaan etujensa mukaisesti. Edunvalvonnalle ei kuitenkaan ole enää tarvetta silloin, jos päämies kuolee.

Päämiehen kuollessa hänen etunsa eivät enää vaadi edunvalvontaa. Edunvalvojan tehtävä lakkaa tästä syystä päämiehen kuoleman myötä. Kuitenkin päämiehen kuolema lakkauttaa edunvalvojan tehtävän ainoastaan silloin, jos edunvalvoja on määrätty hoitamaan tehtäviään vain tietyn päämiehen lukuun. Jos edunvalvoja on sen sijaan määrätty valvomaan tulevien omistajien oikeutta, ei päämiehen kuolema aiheuta edunvalvojan tehtävän lakkaamista. Tällöin, jos edunvalvojan tarve valvoa tulevan omistajan etua säilyy päämiehen kuolemasta huolimatta, ei kuolema lakkauta edunvalvojan tehtävää.

Edunvalvontatehtävä pääasiassa kuitenkin lakkaa päämiehen kuoltua, sillä tarvetta henkilön edunvalvonnalle ei enää ole.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]