Minilex - Lakipuhelin

Avoliiton päättyminen kuolemaan

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Suomen laissa ei ole säännöstä siitä, että avopuoliso perisi kuolleen puolisonsa, joten hän ei voi olla lain mukaisessa perillisasemassa. Avopuolisolla ei ole myöskään oikeutta jäädä asumaan perheen yhteisenä kotina käytettyyn asuntoon, mikäli asunto kuuluu kuolleen puolison omaisuuteen. Toisen puolison kuollessa omaisuus jaetaan sen mukaan, mitä kumpikin omistaa. Näin avopuolison asema poikkeaa suuresti aviopuolison asemasta kuoleman yhteydessä.

Avopuolisolla ei ole lain suomaa oikeutta toisen puolison omaisuuteen, eikä samaa lesken suojaa kuin avioliitossa eläneellä. Mikäli kuolleella puolisolla oli lapsia, perintö menee heille. Ellei lapsia ole, perillisen asemassa ovat perittävän (vainajan) vanhemmat tai sisarukset. Lopullinen perijä voi olla valtio, mikäli ei ole olemassa ketään laissa tarkemmin määriteltyä perillisen asemassa olevaa sukulaista. Näin avopuolisolle ei tunnusteta laissa minkäänlaista asemaa, eli avopuoliso ei voi periä suoraan lain nojalla.

Puolisoilla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa jälkeen jääneen puolison asemaan ja näin turvata hänen taloudellinen tilansa. Tämä on mahdollista testamentin avulla ja se onkin ainoa tehokas keino vaikuttaa omaisuuden jakamiseen kuoleman jälkeen. Puoliso voi siinä määrätä omaisuudestaan haluamallaan tavalla. Ainoana rajoituksena on mahdollisten rintaperillisten, eli lasten ja heidän jälkeläistensä lakiosasuoja, jota ei testamentilla saa loukata. Mikäli avopuoliso perii testamentin nojalla, hän on velvollinen maksamaan perintöveroa saamastaan omaisuudesta. Avopuoliso rinnastetaan perintöverotuksessa ”vieraisiin” henkilöihin, jolloin verotus tapahtuu korkeamman veroluokan mukaan. Mikäli avopuolisoilla on tai on ollut yhteinen lapsi tai he ovat olleet aikaisemmin avioliitossa, heidät rinnastetaan tällöin aviopuolisoihin. Tällöin verotus tapahtuu matalamman veroluokan mukaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]