Minilex - Lakipuhelin

Avoin yhtiö ja toimitusjohtaja

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Toimitusjohtajan valitseminen

Avoin yhtiö koostuu vastuunalaisista yhtiömiehistä, eikä toimitusjohtaja ole lain mukaan avoimen yhtiön pakollinen toimielin. Tämän vuoksi toimitusjohtaja jätetään usein valitsematta. Yhtiömiesten niin halutessa avoimelle yhtiölle voidaan kuitenkin valita toimitusjohtaja. Toimitusjohtaja valitaan yhtiömiesten yhteisellä päätöksellä ja hänen nimittäminen edellyttää pääsääntöisesti hyväksyntää kaikilta yhtiömiehiltä. Tästä voidaan poiketa vain, jos yhtiösopimuksessa on toisin määrätty. Valittu toimitusjohtaja tulee ilmoittaa kaupparekisteriin. Toimitusjohtajan nimeäminen on usein käytännöllistä sellaisessa tilanteessa, jossa yhtiön asioiden hoidon halutaan selvästi henkilöityvän tiettyyn nimenomaiseen henkilöön.

Kuka voi toimia avoimen yhtiön toimitusjohtajana?

Toimitusjohtajana voi toimia joku yhtiömiehistä tai yhtiön ulkopuolinen henkilö. Useimmiten toimitusjohtajana toimii joku avoimen yhtiön yhtiömiehistä. Yhtiön ulkopuolisen henkilön valitseminen toimitusjohtajaksi on mahdollista, mutta harvinaisempaa. Syynä tähän on avoimen yhtiön yhtiömiesten henkilökohtainen velkavastuu. Toimitusjohtajan tekemillä päätöksillä voi olla merkittäviä taloudellisia vaikutuksia yhtiömiehen henkilökohtaiseen talouteen, joten siksi on usein varmempaa valita toimitusjohtajaksi yhtiömies.

Toimitusjohtajan tehtävät

Toimitusjohtajan vastuualueeseen ja lakisääteisiin tehtäviin kuuluu yhtiön juoksevan hallinnon hoitaminen. Toimitusjohtaja hoitaa tehtäväänsä yhtiömiesten sopimien periaatteiden ja ohjeiden mukaisesti. Juoksevaan hallintoon kuuluvia tehtäviä ovat mm. yhtiön edustaminen, liiketoiminnan johtaminen ja sopimusten solmiminen sekä yhtiön varoista huolehtiminen. Tehtävät ovat samanlaisia riippumatta siitä, toimiiko toimitusjohtajana yhtiömies vai ulkopuolinen henkilö. Jos toimitusjohtajana toimii joku yhtiömiehistä, toimitusjohtajan tehtävä ei rajoita yhtiömiehelle asemansa perusteella kuuluvia oikeuksia. Ulkopuolisen toimitusjohtajan olemassaolo ei myöskään rajoita yhtiömiesten päätösvaltaa yhtiössä.

Toimitusjohtajan erottaminen

Jokainen yhtiömies, jolla on oikeus hoitaa yhtiön asioita, voi milloin tahansa erottaa ulkopuolisen henkilön toimitusjohtajan tehtävästä. Erottamisoikeuden taustalla on yhtiömiesten henkilökohtainen velkavastuu. Yhtiön juoksevaan hallintoon kuuluvilla päätöksillä voi olla merkittäviä taloudellisia vaikutuksia yhtiömiehen henkilökohtaiseen talouteen. Tämän takia on perusteltua, että yhtiömies saa erottaa ulkopuolisen toimitusjohtajan, jota kohtaan hän ei tunne luottamusta.

Mikäli toimitusjohtaja on yksi yhtiömiehistä, hänet voidaan erottaa vain muiden yhtiömiesten yksimielisellä päätöksellä. Tällöin yhtiömiehen erottamiselle on oltava painava syy.

Tärkeää on huomata se, että yhtiömies ei saa käyttää erottamisoikeuttaan yhtiön edun vastaisesti. Jos toimitusjohtajan erottaminen ei perustu asiallisiin syihin, se saattaa johtaa vahingonkorvausvelvollisuuteen.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]