Minilex - Lakipuhelin

Avoin yhtiö ja perustajien lukumäärä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avoin yhtiö on yhtiömuoto, jossa kaksi tai useampi harjoittaa kirjallisen yhtiösopimuksen perusteella elinkeinotoimintaa yhteisen taloudellisen tarkoituksen saavuttamiseksi. Avoimen yhtiön voi perustaa käytännössä kuka tahansa, mutta vaatimuksena on, että avoimella yhtiöllä on oltava vähintään kaksi perustajaa. Avointa yhtiötä ei siis voi perustaa ns. yhden miehen yhtiönä. Perustajien määrä voi olla myös suurempikin kuin kaksi.

Avoimen yhtiön perustaja eli yhtiömies voi olla joko luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö. Luonnollisella henkilöllä tarkoitetaan tavallista yksittäistä ihmistä. Alaikäinen tai vajaavaltainen henkilö voi toimia yhtiömiehenä edunvalvojansa kanssa. Oikeushenkilö puolestaan tarkoittaa yhteisöä, jolla voi olla oikeuksia ja velvollisuuksia ja joka voi tehdä oikeustoimia. Esimerkiksi osakeyhtiö on oikeushenkilö.

Avoimen yhtiön yhtiömiehet vastaavat yhtiön velvoitteista henkilökohtaisella omaisuudellaan niiden täyteen määrään saakka kuten omasta velastaan. Yhtiömiesten vastuu on lisäksi yhteisvastuullista, mikä tarkoittaa sitä, että yhtiömies voi joutua vastuuseen myös yhtiökumppaninsa velan osuudesta tämän maksukyvyttömyystilanteessa. Tämän vuoksi on tärkeää, että yhtiön perustajat voivat luottaa toisiinsa.

Joskus avoin yhtiö saattaa muuttua niin sanotuksi yhdenmiehenyhtiöksi. Tällöin avoin yhtiö purkaantuu, jos yhtiömiesten lukumäärä ei ole vuoden kuluessa noussut vähintään kahteen. Purkaantuminen voidaan kuitenkin välttää ottamalla yhtiöön uusi yhtiömies vuoden kuluessa.

Yhteenveto

Avoin yhtiö on siis itsenäinen oikeushenkilö, jonka perustamiseen tarvitaan vähintään kaksi yhtiömiestä. Siten ainoastaan yhdellä yhtiömiehellä ei ole mahdollisuutta perustaa avointa yhtiötä. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]