Minilex - Lakipuhelin

Avoin yhtiö ja kaupparekisteri

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avoimessa yhtiössä vähintään kaksi tai useampi harjoittaa tekemänsä yhtiösopimuksen perusteella elinkeinotoimintaa yhteisen taloudellisen tarkoituksen saavuttamiseksi. Yhtiömiehet vastaavat yhtiön velvoitteista ja veloista niin kuin omistaan. Yhtiömiehet voivat olla yksityishenkilöitä tai oikeushenkilöitä, esimerkiksi muita yhtiöitä.

Rekisteröiminen

Kaupparekisteri on Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) ylläpitämä virallinen ja julkinen rekisteri suomalaisista yrityksistä. Avoin yhtiö syntyy rekisteröimisellä kaupparekisteriin. Avoimen yhtiön perustamisilmoitus eli perusilmoitus on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa yhtiösopimuksen allekirjoittamisesta. Perusilmoitus tehdään erityisesti sitä varten laaditulla perustamisilmoituslomakkeella. Lomakkeeseen tulee liittää yhtiösopimus. Jos rekisteröintiä ei suoriteta määräajassa, avoimen yhtiön perustaminen raukeaa ja tällöin yhtiötä ei synny.

Tärkeää on huomata, että perustamisilmoitus on tehtävä ennen toiminnan aloittamista, koska avoin yhtiö syntyy vasta rekisteröimisellä. Ennen rekisteröintiä kaupparekisteriin avoin yhtiö ei voi hankkia oikeuksia eikä tehdä sitoumuksia tai olla asianosaisena tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Yhtiön rekisteröiminen kuitenkin synnyttää sille oikeushenkilöllisyyden, jonka jälkeen yhtiön on mahdollista hankkia edellä mainittuja oikeuksia, sitoumuksia sekä asianosaisasema.

Muutosilmoitus

Perusilmoituksen lisäksi avoimen yhtiön on tehtävä muutosilmoitus kaupparekisteriin, jos sen rekisteröidyt tiedot muuttuvat. Muutosilmoitus tulee tehdä viivytyksettä, jos avoin yhtiö muutetaan osakeyhtiöksi, jos avoin yhtiö sulautuu toiseen yhtiöön, jos avoimeen yhtiöön valitaan toimitusjohtaja tai jos avoimen yhtiön yhtiösopimusta muutetaan.

Muutosilmoitus on tehtävä erityisesti siksi, että kaupparekisteritietoja käytetään usein yhtiöiden taustatietojen ja edustajien tarkastamiseen. Muutosilmoituksen tekemisellä varmistetaan se, että keskeiset yhtiötä koskevat tiedot pysyvät ajantasaisina. Muutosilmoitus on syytä tehdä myös siksi, että ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä saattaa seurata sakkorangaistus.

Lopettamisilmoitus

Perusilmoituksen ja muutosilmoituksen lisäksi kaupparekisteriin on tehtävä ilmoitus avoimen yhtiön lopettamisesta. Lopettamisilmoitus tulee tehdä yhtiömiesten yksimielisellä päätöksellä.

Tilinpäätösilmoitus

Avoimen yhtiön on ilmoitettava tilinpäätöksensä kaupparekisteriin, jos tietyt lakisääteiset kriteerit täyttyvät. Ensinnäkin ilmoitus on tehtävä, jos avoimen yhtiön yhtiömiehenä on osakeyhtiö. Toiseksi ilmoitus on tehtävä myös silloin, kun avoimen yhtiön toiminta on laajaa. Toiminta on laajaa, kun vähintään kaksi seuraavista rajoista täyttyy: liikevaihto 12 000 000 euroa, taseen loppusumma 6 000 000 euroa tai yhtiön palveluksessa keskimäärin 50 henkilöä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]