Minilex - Lakipuhelin

Avoimen yhtiön hallitus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avointa yhtiötä koskevassa lainsäädännössä ei ole määrätty avoimen yhtiön hallintomallista. Avointa yhtiötä koskeva sääntely on Suomessa pitkälti tahdonvaltaista, mikä tarkoittaa sitä, että yhtiömiehet voivat keskenään sopia yhtiön hallinnosta. Niin on myös avoimen yhtiön hallituksen osalta.

Hallitus ei ole pakollinen

Avoimessa yhtiössä yhtiömiehet ovat vastuussa yhtiön asioiden hoitamisesta. Täten hallitus ei ole avoimen yhtiön pakollinen toimielin. Yhtiömiehet voivat kuitenkin halutessaan  sopia siitä, että yhtiöllä on hallitus, jolle kuuluu päätöksentekovalta. Hallituksen perustamisesta ja sen jäsenten valitsemisesta yhtiömiesten tulee päättää yksimielisesti.

Onko hallitus tarpeellinen avoimessa yhtiössä?

Avoimet yhtiöt ovat usein pieniä yhtiöitä, joissa on vain muutama yhtiömies. Tällöin hallituksen nimeäminen ja valitseminen voi olla tarpeetonta, sillä yhtiömiehet voivat nopeammin ja joustavammin sopia asioista keskenään neuvottelemalla. Hallitusmallissa toimiminen voi hidastaa päätöksentekoa yhtiön sisällä, sillä asiat pitää päätöksentekoa varten kierrättää hallituksen kautta.

Hallitusta ei kuitenkaan aina voida pitää tarpeettomana avoimen yhtiön toimielimenä. Jos yhtiö on suuri tai yhtiön liiketoimintaan liittyy muita haastavia seikkoja, hallituksen valitseminen saattaa olla tarpeellista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]