Minilex - Lakipuhelin

Avioliitto ja perintöoikeus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avioliitosta ja perintöoikeudesta säädetään avioliittolaissa ja perintökaaressa. Avioliitossa puolisolla on perintöoikeus edesmenneen puolisonsa omaisuuteen, jos vainajalla ei ollut lapsia eli rintaperillisiä. Vainajan lapset ovat aina ensisijaisia perinnönsaajia, mutta lapsettomilla aviopuolisoilla on oikeus periä toisensa. Tällöin kuitenkin leskellä on perintöoikeus kuolleen puolisonsa omaisuuteen vain, jos puoliso ei ole eläessään testamentannut omaisuuttaan jollekkin toiselle. 

Lähtökohtaisesti leskellä on oikeus hallita puolisonsa jäämistöä jakamattomana, vaikka puolisolla oli lapsia. Jos puolisolla oli lapsia, lesken ja puolison omaisuus jaetaan omaisuuden osituksessa, jos leski tai puolison rintaperilliset niin vaativat. Tällöin leski saa puolet omaisuudesta ja rintaperilliset puolet. Omaisuuden osituksessa leski ei varsinaisesti peri puolison omaisuutta vaan heidän omaisuus jaetaan tasan samalla tavalla kuin avioliiton päättyessä avioeroon. Osituksen jälkeen perillisten kesken voidaan toimittaa perinnönjako.

Jos vainajan lapset ovat kuolleet, tulee lesken sijaan perinnönsaajiksi lapsenlapset. Myös vainajan toissijaisten perillisten, kuten vanhempien ja sisarusten oikeudet voivat vaikuttaa lesken perintöoikeuteen ja perinnön suuruuteen. Aviopuolisot voivat periä toistensa omaisuutta myös testamentin nojalla. Testamentin mukaista perintöoikeutta voi kuitenkin rajoittaa rintaperilliselle laissa taattu oikeus lakiosaan, mikäli vainajalla oli lapsia. Lakiosan perusteella rintaperillisille tulee vähintään puolet koko jäämistön arvosta, eikä tätä oikeutta ole mahdollista pienentää testamentilla. Testamentilla on sen sijaan mahdollista syrjäyttää toissijaisten perillisten asema kokonaan.

Puolison kuollessa vireillä oleva avioero tarkoittaa, että lesken oikeus perintöön raukeaa. Merkitystä ei ole sillä, kumpi puolisoista on hakenut avioeroa. Avioliiton mukanaan tuoma perintöoikeus on mahdollista sulkea pois myös testamentilla. Testamentilla jollekin muulle henkilölle määrätty omaisuus syrjäyttää aina lesken perintöoikeuden. Sen sijaan avioehtosopimus ei voi sulkea pois lesken perintöoikeutta eli leskellä on oikeus periä edesmenneen puolisonsa omaisuus, vaikka puolisoilla olisi ollut avio-oikeuden kokonaan poissulkeva avioehtosopimus.

Jos leski perii puolisonsa, ensiksi kuolleen puolison toissijaisista perillisistä tulee lesken kuollessa, lesken kuolinpesän osakkaita. Lesken oikeutta määrätä puolisonsa perinnöstä on rajoitettu. Leski ei nimittäin voi testamentilla määrätä puolison omaisuudesta siten, että ensiksi kuolleen puolison toissijaiset perilliset eivät pääsisi oikeuksiinsa. Muutoin leski voi vapaasti eläessään määrätä omaisuudesta oikeustoimin, esimerkiksi kaupalla.

Avioliiton mukainen perintöoikeus pätee ainoastaan avioliittoon sekä rekisteröityyn parisuhteeseen, eikä esimerkiksi avopuolisoilla ole lakiin perustuvaa perintöoikeutta.  

Perintöoikeuteen liittyy paljon mutkikasta lainsäädäntöä, joten epävarmoissa tilanteissa on aina syytä ottaa yhteyttä lakimiehiin. Jos sinulla siis heräsi lisäkysymyksiä, soita rohkeasti lakipuhelimeemme tai jätä meille sitomaton tarjouspyyntö.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

-Leski perii puolisonsa, jos puolisolla ei ole lapsia eli rintaperillisiä.

-Jos puolisolla oli lapsia, lapset ovat ensisijaisia perillisiä, mutta leskellä on lähtökohtaisesti oikeus hallita edesmenneen puolison jäämistöä jakamattomana.

-Jos leski perii puolisonsa, hänellä on lähes rajoittamaton määräämisvalta ensiksi kuolleen puolison omaisuuteen.

Varoitukset

-Lesken periessä puolisonsa, hän ei voi testamentilla määrätä puolison omaisuudesta siten, että ensiksi kuolleen puolison toissijaiset perilliset eivät pääsisi oikeuksiinsa lesken kuoltua.

-Aviopuoliso voi eläessään testamentata omaisuutensa jollekkin muulle kuin puolisolleen, jolloin leski menettää perintöoikeutensa. Avioehtosopimuksella puolestaan ei ole mahdollista poistaa lesken perintöoikeutta.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]