Minilex - Lakipuhelin

Avioero kiinteistökauppa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avioerossa puolisoiden omaisuus voidaan jakaa joko osittamalla tai erottamalla. Omaisuuden osituksessa omaisuus jaetaan pääsäännön mukaan puolisoiden kesken tasan, kun taas omaisuuden erottelussa puolisot ovat avioehdolla tai muutoin sulkeneet pois avio-oikeutensa toisen omaisuuteen. Sekä omaisuuden osituksessa että erottelussa saattaa kiinteistön omistus siirtyä puolisolta toiselle ja tällöin kiinteistön saavan puolison on haettava saannolleen lainhuutoa eli kirjausta lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Kun kiinteistölle kirjataan uusi omistaja avioeron seurauksena, on kirjaaminen mahdollista jo pelkästään sopimusositusta koskevan asiakirjan tai pesänjakajan laatiman toimitusositusratkaisun nojalla. Omistuksen osituksen tai erottelun lainvoimaisuus on lainhuudon myöntämisen edellytyksenä.

Kun kiinteistö saadaan tasinkosaantona, ei sen luovutukseen tarvitse soveltaa kiinteistön luovutusta koskevia ankaria muotomääräyksiä. Tasingolla tarkoitetaan omaisuuserää, jonka varakkaampi puoliso suorittaa avioerossa varattomammalle puolisolle, jotta heidän osuutensa aviovarallisuudesta saadaan samansuuruisiksi. Tasinko voi olla kiinteän omaisuuden lisäksi irtainta omaisuutta taikka rahaa. Vaikka osa tasingosta olisi suoritettu ulkopuolisin varoin, käy osituskirja lainhuudon myöntämisen perusteeksi.

Jos sinulla jäi kysyttävää avioerotilanteessa tapahtuvaan kiinteistön luovutukseen liittyen, neuvon sinua olemaan yhteydessä lakimiehiimme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]