Minilex - Lakipuhelin

Alaikäisen tekemä seksuaalirikos

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Seksuaalirikokseen voi syyllistyä myös alaikäinen. Rikosoikeudelliseen rangaistukseen voidaan tuomita vain teon hetkellä 15-vuotta täyttänyt henkilö. Alaikäiseksi katsotaan oikeuden edessä alle 18-vuotias henkilö. Mikäli rikoksen tekee alle 15-vuotias, ei tekijää voida asettaa rikosoikeudelliseen vastuuseen, mutta rikoksentekijä on silti vahingonkorvausvastuussa teostaan uhrille.

Alle 18-vuotias henkilö voidaan tuomita vain alennetun rangaistusasteikon mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että rangaistusasteikon ollessa, esimerkiksi raiskauksen kohdalla, vankeutta yhdestä vuodesta kuuteen vuoteen, voidaan alaikäinen tuomita alimmillaan neljäksitoista päiväksi vankeuteen ja enimmillään neljäksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Alennetussa rangaistusasteikossa siis alin rangaistus on rangaistuslajin vähimmäismäärä ja enimmäisrangaistus on kolme neljäsosaa rikoksen enimmäisrangaistuksesta.

Alle 18-vuotias voidaan tuomita myös nuorisorangaistukseen vankeusrangaistuksen sijasta. Nuorisorangaistus on ehdotonta vankeusrangaistusta lievempi, mutta ehdollista vankeusrangaistusta ankarampi. Nuorisorangaistus voidaan tuomita neljästä kuukaudesta yhteen vuoteen.

Mikäli rikoksentekijä on alle 15-vuotias tekohetkellä, ei rikosoikeudelliseen vastuuseen henkilöä voida asettaa. Tällöin rikoksentekijään voidaan kohdistaa vain lastensuojelullisia toimenpiteitä ja vahingonkorvauksia. Rikoksentekijän tulee korvata uhrille aiheutuneet haitat. Alaikäinen on vastuussa aiheuttamastaan vahingosta siinä määrin, joka hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa, teon laatuun, vahingon aiheuttajan ja kärsijän varallisuusoloihin, sekä muihin olosuhteisiin harkitaan kohtuulliseksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]