Asia joka tuli julkisuuteen
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi viime vuonna seitsemän Suomea koskevaa ratkaisua. Niistä viidessä oikeus katsoi, että ainakin yhtä ihmisoikeussopimuksen kohtaa oli rikottu.
Langettavista ratkaisuista kolmessa oli kyse ihmisoikeussopimuksen artiklasta, jonka mukaan yhdestä teosta ei saa rangaista kahdesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei esimerkiksi verorikoksesta voi sekä tuomita vankeutta että määrätä maksamaan korvauksia verottajalle.
kysymys Olen saanut verorikoksesta ehdollista, liiketoimintakiellon ja yhteisvastuullista korvauksia.
Olen kärsinyt ehdollisen ja liiketoimintakiellon mutta 15 vuotta korvauksia jäljellä. koko prosessi kestänee 25vuotta tutkinnasta korvausten vanhenemiseen.
onko mahdollisesti että on 3 rangaistusta 1 rikos

1 vastaus


Minilex

90 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

vahingonkorvaus ei ole EIT:n tarkoittama rangaistus. EIT:n mukaan sitä, onko tietty seuraamus rangaistus, arvioidaan mm. normin ja seuraamuksen luonteen mukaan. Rangaistukselle on tyypillistä, että sillä pyritään ennaltaehkäisemään rikoksia. Rangaistus määrätään esimerkin vuoksi, pelotteeksi; jotta ihmiset yleisesti välttäisivät rikosten tekemistä. Rangaistus ei kompensoi haittoja tai vahinkoja.

Näistä kriteereistä huomaa, että vahingonkorvaus ei ole rangaistus. Vahingonkorvauksen idea on kompensaatio eli hyvitys: Kun vahinko on tapahtunut, sen kustannukset pyritään jakamaan oikeudenmukaisesti vahingontekijän ja -kärsijän kesken. Tämä ilmenee mm. siitä, että korvaus ei voi olla aiheutettua vahinkoa suurempi – jos voisi, kyseessä olisi rangaistusluonteinen pelote.

Sen sijaan on epäselvää, onko liiketoimintakielto rangaistus EIT:n tarkoittamalla tavalla. Korkein oikeus on tosin ratkaisussa KKO 1998:43 arvioinut, että liiketoimintakielto ei ole rangaistusseuraamus, vaan elinkeinoelämän luottamusta ylläpitävä ”turvaamistoimi”. EIT:n kriteerien perusteella voidaan kyllä ajatella toisinkin. Tällä tosin ei taida olla teille käytännöllistä merkitystä, koska olette jo kärsinyt liiketoimintakiellon.

Mainituissa EIT:n ratkaisuissa ei ole kyse vahingonkorvauksesta verottajalle. Kyse on verotusmenettelylain mukaisesta veronkorotuksesta. EIT ja KKO ovat arvioineet, että veronkorotuksilla on tosiasiassa ennen kaikkea ennaltaehkäisevä ja rankaiseva luonne. Vahingonkorvaus ja veronkorotus siis ovat eri asemassa.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]