Naapureiden välillä oli riitaa liittyen toisen perheen koiran haukkumiseen ja suukovun päätteeksi toinen osapuoli haistatteli. Tämän jälkeen haistattelun osalliseksi joutunut henkilö päivitti facebookkiinsa kavereillensa näkyvän päivityksen jossa kertoi tilanteesta ja myös, että haistattelijan perheen asunnosta on kuulunut x vuotta perheriitoja joista kyseinen koiraperhe on joutunut kärsimään, mutta ei kuitenkaan ole aiemmin maininnut perheelle asiasta. Päivitys poiki kymmenittäin kommentteja, jossa mukaan tuli nimittelyt juopoista ja hulluista, sekä perheväkivallasta. Osa viesteistä tuli päivittäjältä ja osa hänen kavereiltaan. Kohdeperhe pyysi poistamaan päivityksen, koska se loukkaa, näin ei kuitenkaan tapahtunut heti. Täyttääkö tämä esim. Kunnianloukkauksen kriteereitä?

1 vastaus


Minilex

Nainen

58 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

Kunnianloukkaukseen syyllistyy se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka muulla kuin edellä mainitulla tavalla halventaa toista. Kunnianloukkauksen ytimenä on nimenomaisesti se, että henkilö esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen sillä tavalla, että teko aiheuttaa vahinkoa, kärsimystä taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Kertomasi mukaan päivityksessä olevat tiedot olivat valheellisia ja ne loukkasivat. Kunnianloukkaussäännös kattaa kaikkia tekotapoja, jolla loukataan toisen kunniaa ja se voi tapahtua suullisesti taikka juurikin kirjallisesti. Poistiko kuitenkin henkilö päivityksen pyydettyäsi?

Loukatulla on oikeus saada kärsimyskorvausta kunnianloukkauksen johdosta. Vahingonkorvauslain mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä, jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu. Korvaus määräytyy kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan ottaen huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus. Arviointi tehdään aina tapauskohtaisesti.

Kaikki kunnianloukkauksesta tehdyt rikosilmoitukset eivät pääty syytteeseen, esimerkiksi vähäisyys- taikka kustannusperusteella, jotka sinun tulisi huomioida. Esitutkinnan rajoittamisen perusteena on näin ollen se, että rikoksesta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa, ja rikosta on lisäksi sen haitallisuus tai siitä ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä. Esitutkintaa voidaan niin ikään rajoittaa kustannusperusteella. Esitutkinta voidaan esimerkiksi tapauksessa päätyä lopettamaan, jos tutkinnan jatkamisesta aiheutuvat kustannukset ovat selvässä epäsuhteessa tutkittavana olevan asian laatuun ja siitä mahdollisesti odotettavaan seuraamukseen.

Toivottavasti vastauksesta oli sinulle apua. Lisäkysymyksissä liittyen kunnianloukkauksen tunnusmerkistön täyttymiseen voit olla yhteydessä lakipuhelimeen.

Mukavaa päivää!

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]