Saako työterveystarkastuksessa tehdä huumetestin, jos siitä ei ole ilmoitettu työhaastattelussa, eikä muutenkaan työsuhteen aikana? Työpaikkana on rakennusalan firma Helsingissä.

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Huumetesteistä säädetään laissa yksityisyyden suojasta työelämässä. Työnantajalla ei ole aina mahdollisuutta vaatia huumetestiä. Huumetestien käytön perusteena on työntekijän toimiminen sellaisessa erityistä huolellisuutta vaativassa tehtävässä, jossa huumeiden huumeiden käyttö voi aiheuttaa erityistä vaaraa. Tällaisia aloja voivat olla esimerkiksi liikenne tai tietyt teollisuuden alan tehtävät.

Huumetestaus on mahdollista asettaa osaksi työterveyshuollon terveystarkastusta. Testin käyttö on kuitenkin tässäkin tapauksessa pystyttävä perustelemaan tarpeellisuusvaatimuksien täyttymisellä. Työnantajan tulee ilmoittaa huumetestauksesta työnhakijalle jo hakuvaiheessa.

Työsuhteen kestäessä työnantaja voi velvoittaa työntekijän esittämään todistuksen huumausainetestistä, jos työnantajalla on perusteltua aihetta epäillä, että työntekijä on huumausaineiden vaikutuksen alaisena töissä, työntekijällä on huumeriippuvuus tai testaaminen on välttämätöntä työntekijän työkyvyn selvittämiseksi ja työntekijä toimii sellaisessa työssä, joka edellyttää erityistä tarkkuutta, luotettavuutta, harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä.

Työnantajan tulee kuitenkin ilmoittaa huumetestistä etukäteen. Mikäli huumausainetestauksesta ei ole kerrottu, on sinulla mahdollisuus kieltäytyä siitä, mutta kieltäytymisessäkin on omat riskinsä.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]