Onko mahdollista saada tietoja mitä henkilöllä on velkoja ulosotossa? Tietoa tarvitsee testamentin maatimiseen.

1 vastaus


Minilex

16 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Jokainen henkilö voi pyytää todistuksen toisen henkilön ulosottorekisteristä. Alle 15-vuotiaista ei kuitenkaan anneta todistuksia. Todistukseen merkitään pyytämistä edeltäneiden kahden vuoden tiedot muun muassa henkilön ulosottoasioista ja velkojan saatavien määristä. Todistus on mahdollista saada neljältä edeltävältä vuodelta, mikäli pyytäjä voi osoittaa hänellä olevan tarve tietoihin toimeentulon tai muun painavan yksityisen edun tai tärkeän yleisen edun turvaamiseksi. Mikäli velallinen pyytää itse todistusta ulosottorekisteristä, saa hän tiedot neljältä vuodelta tai tarvittaessa pidemmältäkin ajalta. Tietojen pyytäjän ei tarvitse ilmoittaa syytä pyynnölleen muutoin kuin silloin, jos tämä pyytää todistusta neljältä vuodelta. Velallisen itsensä tai velkojan ei tällöinkään tarvitse ilmoittaa syytä pyyntöön. Ulosottorekisterissä oleva henkilö voi pyytää tietoja siitä, kuka on kysynyt hänen tietojaan edeltävän kuuden kuukauden aikana. Tällöin hän saa tiedon kysyjistä.

Todistuksen ulosottorekisteristä voi tilata paikkakunnan ulosottoviranomaiselta tai sähköisesti. Todistus maksaa ulosottoviranomaiselta tilattaessa 12 euroa ja sähköisesti 6 euroa. Mikäli velallinen itse pyytää todistuksen sähköisesti, on todistus maksuton. Paikalliselta ulosottoviranomaiselta pyydettäessä se maksaa vastaavasti 12 euroa. Todistuksen voi tilata sähköisesti oikeushallinnon sähköisestä asiointipalvelusta.

Testamentin tarkoituksesta riippuen on sen laadinnassa huomioitava käsillä oleva tilanne ja testamentin muotomääräykset. Tilanteesta riippuen voi olla hyvä olla yhteydessä juristiin, jotta testamentti on varmasti pätevä siinä tarkoituksessa, johon se on laadittu eikä sitä rasita mikään muoto- tai muukaan virhe.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]