Taloyhtiön hallitus päätti antäaa kirjallisen varoituksen, huoneiston ottamisesta yhtiön hallintaan.
Syy vastikevelka.Saadussa maksuvaatimuksessa on merkitty vastikevelka huomattavasti suuremmaksi, kuin mitä velka on esitetyltä ajalta.Tähän summaan on vaatimus maksaa lisäksi korot.Itse vastikevelka on alle kuukauden vastikkeen määrä ja tämän pystyy osoittamaan pankin kuiteilla.
Taloyhtiön hallitus vaatii maksuvaatimuksessa maksamaan varoituksen kuluja yli 500euroa.
Onko taloyhtiön ja hallituksen toiminta tässä asiassa oikein ja miten pitäisi toimia asian oikaisemiseksi? Vaatia oikaisua ennen vaiko jälkeen maksun ja mikä on oikea tie hoitaa asia?

1 vastaus


Minilex

30 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Taloyhtiö voi periä ainoastaan rästiin jääneen vastikkeen määrän. Lisäksi voivat tulla maksettavaksi velan korko ja varoituksen antamisesta ja yhtiökokouksen koolle kutsumisesta aiheutuneet kustannukset. Jos maksamattoman vastikkeen määrästä on riitaa, joutuu velkojana oleva taloyhtiö näyttämään velan määrän. Itse vastikkeen määrästä tuskin pitäisi ollakaan riitaa, sillä sen määrän tulisi olla selvitettävissä riidattomasti.

500 euron suuruiset kulut varoituksen antamisesta kuulostavat suurilta. Jos tästä summasta ei nimenomaan tietoisesti ole sovittu tai yhtiöjärjestyksessä määrätty, voitaneen sitä pitää kohtuuttomana. Sisältyyköhän tähän myös kuluja yhtiökokouksen koolle kutsumisesta? Tapauskohtaisesti on silloin arvioitava, onko summa kohtuuton vai ei. Lain mukaan, jos varoituksen saanut oikaisee käytöstään, eli tässä tapauksessa maksaa maksamattoman vastikkeen, on hän kuitenkin velvollinen maksamaan varoituksen antamisesta ja yhtiökokouksen koolle kutsumisesta yhtiölle jo aiheutuneet kustannukset.

Kohtuuttoman suuruisen perintäkulun voi viime kädessä riitauttaa oikeusteitse. Asiassa on kuitenkin ensin syytä keskustella taloyhtiön kanssa ja riitatilanteen kärjistyessä olla yhteydessä lakimieheen.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]