Kiihdytin reippaasti moottoritielle yöllä. Ylinopeutta oli, mutten tiedä kuinka paljon. Ohitseni ajoi prätkä ja hetki sen jälkeen poliisi pysäytysvalot päällä. Jarrutin, mutta poliisi otti prätkän kiinni. Viikko tästä minut kutsutaan kuulusteluun syytettynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kerron, että ylinopeutta arviolta 110km/h 80km/h alueella. Prätkällä oli ollut vauhtia 140. Nyt noin 3kk myöhemmin saan kutsun käräjille samaan aikaan prätkäkuskin kanssa. Väitetään että ajoin 130km/h. Ajan autoa työkseni, ja haluaisin viimeiseen asti välttää kortin menetystä. Sakot hyväksyn ja myönsin jo ylinopeuden. Miten varaudun oikeudenkäyntiin? Kiitos avusta.

1 vastaus


Minilex

5 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

Tuomioistuimen on määrättävä moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ajokieltoon, jos ajo-oikeuden haltija on syyllistynyt törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Koska ajat autoa työksesi, voi kuitenkin olla mahdollista, että tuomioistuin määrää ajokieltosi ehdollisena. Ajokielto voidaan määrätä ehdollisena, jollei yleinen etu muuta vaadi, ja ajo-oikeus on ajokieltoon määrättävälle ammatin takia välttämätön. Jos teosta on kuitenkin aiheutunut vaaraa toisten turvallisuudelle, ei ajokiellon määrääminen ehdollisena tule kysymykseen.

Jos ajokielto määrätään ehdollisena, määrää tuomioistuin koeajan, jonka aikana ajokielto on ehdollinen. Tämä koeaika kestää vähintään vuoden ja enintään kolme vuotta. Jos ajokieltoon määrätty tänä aikana syyllistyy törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen tai törkeään rattijuopumukseen, pannaan ehdollisena määrätty ajokielto täytäntöön.

Ajokiellon myöntäminen ehdollisena edellyttää, että ajokieltoon määrättävä pystyy esittämään selvityksen ajo-oikeuden välttämättömyydestä. Tapauksessanne voisitte esimerkiksi pyytää työnantajaltanne todistuksen auton käytön välttämättömyydestä työssänne.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]