Minilex - Lakipuhelin

Pitääkö testamentiata luopuneen henkilön lasten maksaa lakiosa?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Hei! Isämme luopui testamentista, joka siirtyi nyt meille lapsille. Isällä on kaksi sisarusta, jotka mahdollisesti vaativat lakiosiaan. Pitääkö meidän maksaa lakiosa heille, jos he sitä vaativat? Testamentti on tehty jo suunnilleen 50 vuotta sitten ja siitä on ilmoitettu kaikille perillisille. Olisiko isän sisarusten pitänyt vaatia lakiosaansa jo silloin vai nyt isän äidin kuoleman jälkeen?

1 vastaus


Minilex

20 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Rintaperillisen oikeus lakiosaan on vahva. Lakiosaa ei voi testamentilla sivuuttaa, sillä testamentti on tehoton, jos se estää perillistä saamasta lakiosaansa.

Jos isän sisarukset niin vaativat, heillä on oikeus saada testamentinsaajilta lakiosaansa vastaava osuus.

Sillä, että sisarukset eivät vaatineet lakiosaansa testamentista kuultuaan, ei ole merkitystä. Testamentin hyväksyminen tai perinnöstä luopuminen olisi tullut tehdä kirjallisena. Sen lisäksi lakiosan saajaa suojataan siten, että myös perinnöstä etukäteen luopuneella voi olla oikeus vaatia lakiosaa perittävän kuoltua.

Lakiosan saadakseen isän sisarusten saavat vedota testamentin tehottomuuteen kuuden kuukauden kuluessa testamentin tiedoksiannosta. Tiedoksiannolla tarkoitetaan testamentin tekijän kuoleman jälkeen perillisille tehtyä tiedoksiantoa. Vastuu tiedoksiannosta on testamentin saajalla. Lisäksi he voivat vaatia lakiosan täydennystä vuoden kuluessa perittävän kuolemasta.

Ellei isän sisarukset laillisesta syystä, kuten perinnöttömäksi tekemisen johdosta, ole osattomia perintöön, heidän oikeuttaan lakiosaan ei voi loukata. Perinnöttömäksi tekeminen edellyttää perittävän tekemää kirjallista mainintaa testamentissa, sekä sitä, että perillinen on tahallisella rikoksella syvästi loukannut perittävää, taikka jatkuvasti viettänyt kunniatonta ja epäsiveellistä elämää. Tästä ei liene tässä tapauksessa kyse.

Ainoa mahdollisuus pitää testamentattu omaisuus on maksaa perillisille heidän lakiosaansa vastaava summa, jos perilliset sitä vaativat.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]