Täytän toukokuussa 18 vuotta ja siirryn lastensuojelusta jälkihuollon piiriin. Olen perinyt perintöä ja vakuutusrahoja, jotka jostain syystä on siirretty Espoon kaupungin minun omalle itsenäistymisvarojen tilille. Ovatko nämä rahat minun vapaassa käytössäni kun täytän 18? ItsenäistymisVAROISTA päättää sosiaalitoimi, muta nämä ovatkin minun perintö- ja vakuutusrahani, kumoutuuko kyseinen lakipykälä? Että sosiaalitoimi päättäisi rahoistani.

1 vastaus


Minilex

39 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

lähtökohtaisesti itsenäistymisvarat tulevat käyttöösi kun jälkihuolto osaltasi päättyy. Kunnan velvollisuus jälkihuollon järjestämisestä päättyy viimeistään silloin, kun nuori täyttää 21 vuotta. Näin ollen nuorella on oikeus saada varat käyttöönsä viimeistään 21 vuotta täyttäessään. Itsenäistymisvarojen käytöstä voidaan tehdä myös suunnitelma yhdessä nuoren ja sosiaalityöntekijän kanssa. Sosiaalihuollon toimielimen harkinnasta itsenäistymisvarat voidaan lisäksi maksaa nuorelle joko kokonaan tai osittain vielä silloin, kun jälkihuolto on käynnissä.

Kun nuori on jälkihuollon piirissä, hänelle on varattava itsenäistymistä varten kalenterikuukausittain määrä, joka vastaa vähintään 40 prosenttia nuoren sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 14 §:ssä tarkoitetuista tuloista, korvauksista tai saamisista. Tämä siis tarkoittaa, että vähintään 40 prosenttia näin saamistasi varoista siirretään itsenäistymisvaroihisi.
Tämän pykälän mukaisia varoja ovat eläkkeet, elinkorot, elatusavut, avustukset tai muut jatkuvat taikka kertakaikkiset tulot, korvaukset tai saamiset siltä ajalta, jonka laitoshoito tai perhehoito kestää. Sosiaalihuollon toimielimellä on toisin sanoen oikeus nostaa lapsen näin saadut varat ja käyttää niitä lapselle järjestetyn hoidon ja huollon korvaamiseen, mutta myös velvollisuus varata niistä vähintään 40 prosenttia nuoren itsenäistymistä varten.

Koska itsenäistymisvaroihin voidaan siirtää vain yllä mainitussa pykälässä tarkoitettuja varoja, ei perintö tai muu vastaava kertakaikkinen tulo kuulu nuoren itsenäistymisvaroihin. Tällöin sosiaalihuollon toimielimellä ei ole oikeutta siirtää näin saamiasi varoja itsenäistymisvaroihin. Perintönä saadut varat tulisikin luovuttaa nuorelle hänen täysi-ikäiseksi tultuaan. Tietyt vakuutuskorvaukset voidaan kuitenkin ottaa huomioon itsenäisyysvaroja määrättäessä.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]