Isäni on kuollut. Meitä on kolme rintaperillistä ja häneltä jäi leski (ei kenenkään meistä äiti), jolle on testamentilla määrätty hallintaoikeus isän ja hänen viimeisinpään asuntoonsa. Haluan kieltäytyä vastaanottamasta perintöä (kokonaan ja ehdoitta). Minulla ei ole lapsia ja oma äitini on elossa; normaalissa perimysjärjestyksessä minun jälkeeni ovat siis äitini ja isäni (eli hänen tilallaan nyt kaksi sisarustani). Onko niin, että kieltäytymiseni jälkeen puolet osuudestani menee äidilleni? Voiko hän kieltäytyä perinnöstä ja voiko sen tehdä samalla kerralla, kuin oma kieltäytymiseni? Kenelle ko. osuus sen jälkeen menee, kun minulla tai äidillä ei ole muuta sukua elossa?

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Perintökaaren mukaan perillisellä on oikeus luopua oikeudestaan perittävän kuoltua, jollei hän ole jo ryhtynyt sellaisiin toimiin, että hänen katsottaisiin ottaneen perinnön vastaan. Lisäksi luopuminen on tehtävä kirjallisesti. Voitte siten tehdä perinnöstä luopumisen ilmoituksen kirjallisesti. Laissa ei ole rajattu luopumisten määrää, joten äitinnekin voi luopua perintöoikeudestaan, jos hän haluaa sen tehdä.

Perintökaaren mukaan milloin perillinen on menettänyt oikeutensa perintöön esimerkiksi luopumalla perinnöstä, menee perintö sille, joka olisi sen saanut siinä tapauksessa, että perillinen olisi kuollut ennen perittävää. Lisäksi, jollei perittävältä ole jäänyt rintaperillistä, saavat hänen isänsä ja äitinsä kumpainenkin puolet perinnöstä ja milloin isä tai äiti on kuollut, jakavat perittävän veljet ja sisaret hänen osansa. Tapauksessanne siten perintökaaren mukaisesti puolet menee teidän äidillenne osuudestanne kuolinpesään ja puolet isänne omaisuudesta menee sisaruksillenne, jos pätevästi luovutte oikeudestanne perintöön ehdoitta. Mikäli myös äitinne luopuu perinnöstään, hänen perintöosuutensa menee sisaruksillenne, jotka perivät isänne kuolinpesän. Tämä siksi, koska jos te ja äitinne olette kuolleet ennen perittävää, koko perintö jaettaisiin rintaperillisten kesken, mikäli muita sukulaisia ei ole elossa.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]