Avioero vahvistettiin, harkinta-ajan jälkeen keväällä. Ositussopimuksessa mainitaan musiikin tuottamiseen liittyvien laitteiden kuuluvan minulle. Lisäksi ositussopimuksessa on irtaimiston suhteen pykälä: "Kukin pitää omansa." Minulla on pianosta nimelläni varustettu myyjäliikkeen kuitti. Entinen puoliso ei suostu luovuttamaan pianoa minulle. Onko olemassa virallista tietä minulle kuuluvan, osituksessa määrätyn, irtaimiston noutamisessa, eli osituksen täytäntöönpanossa?

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!
Mikäli toinen puoliso ei maksa tai luovuta ositussopimuksessa sovittua vastiketta, tulee täytäntöönpanoa varten hakea toimivaltaiselta käräjäoikeudelta ulosottokelpoinen maksutuomio. Ositussopimus ei siis itsessään ole ulosottokelpoinen. Maksutuomion saamisen jälkeen voidaan kääntyä ulosottoviranomaisen puoleen, joka täytäntöönpanee tuomion.
Asiassa tulee siis ensin toimittaa haastehakemus toimivaltaiselle käräjäoikeudelle. Haastehakemuksen laatimiseen kannattaa pyytää apua lakimieheltä, sillä se on monin tavoin myös jutun ratkaisun perusteena. Avioeroa, yhteiselämän lopettamista tai avioliiton pätevyyttä taikka muuta kuin puolison kuoleman jälkeen toimitettavaa ositusta koskeva asia tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä jommallakummalla puolisolla on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka. Kun käräjäoikeus on ratkaissut asian ja antanut tuomionsa, tulee ulosottohakemus ja tuomioistuimen päätös toimittaa ulosottoviranomaiselle pakkotäytäntöönpanoa varten, jos puoliso ei suostu noudattamaan käräjäoikeuden päätöstä.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]