Avioeron jälkeen teimme osituksen(sopimus). Ositussopimuksen lisäehdoissa on pykälä, jossa sanotaan:" Vastikkeen suorittamisen jälkeen osapuolilla ei ole mitään saatavia tai avioliitosta tai sen purkamisesta johtuvia taloudellisia vaatimuksia toista osapuolta kohtaan" Voiko nyt ex- puoliso periä yli vuosi sitten muodostunutta laskua, kun ositus tehtiin 26.8.2014 ja lasku on päivältä 20.4.2014 ja vastike on maksettu 25.9.2014.

2 vastausta


Minilex

30 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei, kiitos viestistäsi!

Omaisuuden ositus on tosiaan mahdollista tehdä ositusperusteen synnyttyä myös puolisoiden keskinäiselle sopimiselle perustuen. Esittelemässäsi tilanteessa ositusperusteena on avioero, jolloin ositusperusteen syntyhetki on avioeron vireilletulo ja ositustoimitusta voidaan kutsua myös avioero-ositukseksi. Sopimusosituksessa puolisoiden katsotaan päässeen ositukseen liittyvistä seikoista sovintoon ja tehty sopimus sitoo osapuoliaan tavalliseen tapaan. Myös sopimusosituksessa tulee laatia kirjallinen osituskirja, jonka molemmat puolisot allekirjoittavat ja kaksi esteetöntä todistajaa todistavat oikeaksi. Lisäehtojen sisällön perusteella vaikuttaisi siltä, että osituksella on ollut tarkoitus purkaa avioliitto ja toimittaa ositus täydellisesti loppuun saakka niin, ettei puolisoilla toimituksen jälkeen olisi enää toisiinsa tai toistensa omaisuuteen kohdistuvia vaatimuksia.

Sopimusositus voidaan katsoa toimitetuksi sen jälkeen, kun sopimus on allekirjoitettu ja puolisot ovat sitoutuneet olemaan moittimatta sitä, jollei erikseen ole toisin sovittu tai näin voida päätellä. Näin ollen tehtäväksi tulisi jäädä enää sopimuksen mukaisten velvoitteiden toteuttaminen. Kertomasi perusteella vaikuttaisi siltä, että viimeisenä avioliitosta johtuvana velvoitteena olisi ajateltu olevan vastikkeen suorittaminen. Lasku on ollut tiedossa jo ositusta tehtäessä ja kerrotusta voitaisiin päätellä, että laskua on yritetty periä vasta sopimuksen teon ja vastikkeen maksun jälkeen. Vaikuttaisi myös siltä, ettei ositussopimusta ole pyritty moittimaan tehdyn osituksen jälkeen myöskään muutoin lain määrittelemillä tavoin. Yleisesti ottaen voitaisiin pitää perusteltuna sitä, että osapuolten tulisi voida luottaa pätevästi tehtyyn sopimukseen ja siihen, ettei taloudellisia velvollisuuksia enää osituksen toimittamisen ja vastikkeen maksun jälkeen tulisi puolisoiden välillä olla.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Minilex

30 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

Osituksessa kaikki puolisoiden väliset varallisuussuhteet kuitataan. Tämän jälkeen ei heillä ole enää velvollisuuksia, kuten kysymyksestäsi ilmenee.

Puolison olisi pitänyt tuoda lasku esiin osituksessa. Ositusta on kuitenkin mahdollista moittia laskun perusteella.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]