Saanko käräjäoikeuden nauhoittamat nauhat (todistajat) itselleni? Minä laitoin asian (perheoikeus, lapsen huolto,tapaaminen jne) vireille, mutta hävisin. Olen viemässä asian vielä hoviin koska asianajajani ei esittänyt yhtään kirjallista todistusta vaan luotti pelkkään olosuhdeselvitykseen joka puolsi lapsen asumista minun luo.
Mitä teen kun tiedän vastapuolen antaneen väärän lausuman esim siitä että olemme suht sopuisia ja pystymme sopimaan lapsen asioista vaikka todellisuus on täysin päin vastainen. Vastapuoli vastineessaan oli myös lupautunut turvaamaa paremmin lapsen ja minun hyvän suhteen. Päätöksen jälkeen vastapuoli on estänyt minua näkemästä lasta yhtään enempää kuin päätöksessä on. En saa soittaa tai muuten pitää yhteyttä lapseen. Estäminen on todistettavissa ja selkeää.

1 vastaus


Minilex

30 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

Kiitos yhteydenotostanne.

Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 1 §:n mukaan oikeudenkäyntiasiakirjat ovat julkisia, jollei samassa laissa tai muussa laissa toisin säädetä. Lain 3 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan oikeudenkäyntiasiakirjalla tarkoitetaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 5 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettua asiakirjaa, joka on toimitettu tuomioistuimelle tai laadittu tuomioistuimessa oikeudenkäyntiä varten. Asiakirja voi siis olla myös sellainen, jonka sisältö on saatavissa selville äänentoistolaitteen avulla. Oikeudenkäyntiasiakirjoihin ei kuulu tuomioistuimessa laaditut muistiinpanot tai luonnokset taikka muut sellaiset asiakirjat, joita laatija ei ole vielä antanut esittelyä tai muuta asian käsittelyä varten.

Oikeudenkäyntiasiakirja on lain 8 §:ssä tarkoitetun ajankohdan jälkeen julkinen, jollei se ole 9 §:n mukaan salassa pidettävä tai jollei tuomioistuin 10 §:n nojalla määrää sitä salassa pidettäväksi. Oikeudenkäyntiasiakirja voi lain 8 §:n tulla julkiseksi esimerkiksi sitten, kun asiassa on toimitettu suullinen käsittely tai kun asia on ratkaistu. Lain 12 §:n 1 momentin nojalla asianosaisella on kuitenkin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pääsääntöisesti oikeus saada tieto muunkin kuin julkisen oikeudenkäyntiasiakirjan sisällöstä.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]