En ole ottamassa osaa lakkoon, mutta jos käy nyt niin, että esim. julkisen liikenteen vuoksi en pääse työpaikalleni vaikka haluaisin ja esimerkiksi taksi maksaisi päiväpalkkani verran, menettäisinkö päivän ansiotulon vai onko työnantaja velvoitettu maksamaan tuosta päivästä jos en pääse työpaikalleni? työsopimukseni on PAM kiinteistöalan Tes:n mukainen, siellä ei ole asiasta mainintaa puolesta eikä vastaan, vain lakkoon osallistujien osalta mainintoja. Työsopimuslaki sanoo 26.1.2001/55 2.luvussa pykälässä 12. "Jos työnteon estymisen työsopimuksen osapuolista riippumattomana syynä on toisten työntekijöiden työtaistelutoimenpide, jolla ei ole riippuvuussuhdetta hänen työehtoihinsa tai työoloihinsa, työntekijällä on oikeus saada palkkansa kuitenkin enintään seitsemältä päivältä." Miten on?

1 vastaus


Minilex

30 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

Kyseinen pykälä koskee työntekijän oikeutta palkkaansa työnteon estyessä. Jos olet estynyt tekemästä työtäsi ja jos työnteon estymisen työsopimuksen osapuolista riippumattomana syynä on toisten työntekijöiden työtaistelutoimenpide, jolla ei ole riippuvuussuhdetta hänen työehtoihinsa tai työoloihinsa, työntekijällä on oikeus saada palkkansa kuitenkin enintään seitsemältä päivältä.

Ongelmalliseksi tilanteessasi muodostuu se, onko työntekosi todella estynyt. Työnteon estyminen voi oikeuskäytännön mukaan johtua esimerkiksi yhtiön toimihenkilöiden lakosta, jolloin samassa yhtiössä työskentelevien työntekijöiden työnteko on estynyt. Toinen esimerkki oikeuskäytännöstä on, kun puutavaran autokuljetukset olivat lakon johdosta keskeytyneet ja kuljetuksista riippuvaisten sahojen työntekijöiden työtehtävät olivat estyneet. Sinun tilanteessasi ongelmana on ymmärtääkseni työtehtävien luokse pääsy eikä vaille työtehtäviä jääminen, joka voi johtaa siihen, että edellä mainittu ei sovellu tilanteeseesi.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]