Ostimme yksityishenkilöltä 1/2015 käyttöönotetun traktorimönkijän, jossa myynti-ilmoituksen mukaan takuuta oli voimassa 2 vuotta. Myös tekemässämme kauppakirjassa on maininta takuu 2 vuotta. Maahantuojan takuun edellytyksenä kuitenkin on, että mönkijä on säännöllisesti huollettu merkkiliikkeessä. Tässä tapauksessa selvisi, että myyjä oli huoltanut mönkijää itse. Takuutodistuksessa on merkinnät määräaikaishuolloista päivämäärineen ja kilometrineen, mutta huoltoliikkeen leimat puuttuvat. Olisiko meidän ostajana pitänyt varmistaa ennen kaupan tekemistä missä huollot on tehty, ja onko takuu näin ollen varmasti voimassa? Vai onko meillä nyt oikeus vaatia myyjältä hyvitystä kauppasummasta, sillä takuu ei olekaan voimassa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa mönkijän arvoon. Kauppasumma oli 6200 €.

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei

Lain mukaan tavarassa on virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on antanut tavaran ominaisuuksista tai käytöstä tavaraa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupan tekoa ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kaupan tekemiseen. Ostaja ei kuitenkaan saa vedota virheenä sellaiseen seikkaan, josta hänen täytyy olettaa tietäneen kauppaa tehdessään. Jos ostaja on ennen kaupantekoa tarkastanut tavaran tai ilman hyväksyttävää syytä laiminlyönyt noudattaa myyjän kehotusta tarkastaa se, hän ei saa vedota virheenä seikkaan, joka hänen olisi pitänyt tarkastuksessa havaita.

Jos tavarassa on virhe eikä se johdu ostajasta tai ostajan puolella olevasta seikasta, ostaja saa vaatia virheen korjaamista tai hinnanalennusta. Ostaja saa virheen vuoksi purkaa kaupan, jos sopimusrikkomuksella on hänelle olennainen merkitys ja myyjä käsitti tämän tai hänen olisi pitänyt se käsittää.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]