Myimme Äitini kanssa vanhan omakotitalon vuonna 2013. Äitini ja Isäni asuivat kiinteistössä vuodesta 1978. Nyt uusi omistaja perää korvausta peltikaton uusimisen yhteydessä vuonna 1982 mahdollisesti tapahtuneeseen rekenteelliseen virheeseen. Kuntokartoituksessa mainittiin yläpohjan vajaa ilmanvaihto ja samassa mainittiin pikainen korjaus tarve. Katteen ja aluskatteen vaihdosta. Kyseessä on siis juuri tuo remontointi tarve. Remontin tuolloin v-82 teki edesmennyt isäni. Kuntokartoituksen on allekirjoittanut kumpikin osapuoli ja ovat hyväksyneet sen. Olenko vastuussa kaikesta kiinteistöön mahdollisesti tehdyistä rekennevirheistä. Kysyisinkin "Kuinka kauas menneisyyteen vastuu ulottuu, itse en ole ollut mukana tuossa tehdyssä remontissa. En ole asunut kotitalossani vuoden 1984 jälkeen.

1 vastaus


Minilex

Nainen

58 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

Keskeistä on myyjän ja ostajan välinen kauppakirja, sen perusteella määräytyvät osapuolten velvoitteet sekä oikeudet. Kertomasi perusteella voi päätellä, että pikaisen korjauksen tarve ja havaitut seikat kuntotarkastuksessa oli otettu huomioon myös neuvoteltaessa kauppahinnasta. Oliko kauppakirjaan kirjattu mitään omakotitalon kunnosta, vastuusta taikka kuntotarkastuksessa havaitusta?

Maakaaren säännösten mukaan ostaja ei saa laatuvirheenä vedota seikkaan, joka olisi voitu havaita kiinteistön tarkastuksessa ennen kaupan tekemistä. Ostaja ei voi vedota siis seikkaan, josta hänen täytyy olettaa tienneen kauppaa tehtäessä. Reklamoinnista on säädetty, että ostaja ei saa vedota virheeseen, ellei hän ilmoita siitä ja siihen perustuvista vaatimuksistaan myyjälle kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän on havainnut virheen taikka kun hänen olisi pitänyt se havaita. Tällä on suuri merkitys, sillä ellei ostaja reklamoi kohtuullisessa ajassa, hän menettää oikeutensa vedota laatuvirheeseen.

Maakaaressa on myös säädetty, että mikäli ostaja ei ilmoita myyjälle laatuvirheestä viiden vuoden kuluessa siitä hetkestä, kun kiinteistön hallinta on luovutettu ostajalle, hän menettää oikeutensa vedota virheeseen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että yksityishenkilöiden välisessä kaupassa myyjällä on vastuu viiden vuoden ajan. Edellä kerrottu ei kuitenkaan tule kysymykseen, mikäli myyjä on menetellyt törkeän huolimattomasti tai kunnianvastaisesti ja arvottomasti. Reklamaatio tulee siis kuitenkin tehdä kohtuullisessa ajassa siitä hetkestä, kun virhe on havaittu.

Toivottavasti vastauksesta oli sinulle apua. Lisäkysymyksissä voit olla yhteydessä lakipuhelimeen.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]