Haluaisin lyhyen ja ytimekkään selityksen suoritettavan veron ja vähennettävän veron eroista, ja mitä kukin tarkoittaa.

1 vastaus


Minilex

15 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Arvonlisäveroa suoritetaan valtiolle muun muassa liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä. Arvonlisäveroa ovat velvollisia suorittamaan tavallisesti tavaran tai palvelun myyjät. Arvonlisäverotuksen ulkopuolelle on rajattu muun muassa terveyden- ja sairaanhoito.

Vähennysoikeuden tarkoituksena on estää veron kertaantuminen. Edellytyksenä vähennysoikeudelle on, että osto on verollinen ja se on tehty liiketoimintaa varten. Lisäksi osto on täytynyt tehdä joltakin toiselta verovelvolliselta. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi vähennysoikeuden edellytyksenä on, että verovelvollisella on ostamastaan tavarasta tai palvelusta myyjän antama arvonlisäverolain mukainen lasku tai muu tosite, joka toimii laskuna. Tällä tavoin elinkeinonharjoittaja, joka on verovelvollinen, voi vähentää arvonlisäveron, jonka jokin toinen verovelvollinen elinkeinonharjoittaja on häneltä laskuttanut oston yhteydessä.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]