» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa pienten lasten vanhemmat olivat olleet lukuisia kertoja keskenään sukupuoliyhteydessä ja muussa seksuaalisessa kanssakäymisessä siten, että heidän lapsensa olivat olleet läsnä ja nähneet vanhempiensa väliset aktit. KKO:n tuli selvittää, että täyttikö A:n ja B:n lapsiin kohdistunut menettely törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön, ja että olivatko he syyllistyneet sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan käyttäytymiseen lasta kohtaan (16/1971). Asiassa oli lisäksi kysymys lapsille maksettaviksi määrättävistä vahingonkorvauksista.
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan (563/1998) mukaan se, joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalla lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään. Seksuaalisella teolla tarkoitetaan saman luvun 10 §:n 2 kohdan mukaan tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja joka tekijä tai teon kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen.
Törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä taas on rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan kysymys silloin, jos lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä 1) kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa, 2) rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla tai 3) rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Ennen 1.1.1999 voimassa olleen rikoslain 20 luvun 6 §:n (16/1971) mukaan tekijä tuomitaan sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta käyttäytymisestä lasta kohtaan, jos kuusitoista vuotta täyttänyt henkilö koskettelee kuuttatoista vuotta nuorempaa henkilöä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla tai käyttäytyy tätä kohtaan muuten sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti.
Asiassa oli selvitetty muun muassa A:n kertoman perusteella, että A ja B olivat kymmeniä kertoja olleet kotonaan sukupuoliyhteydessä lasten ollessa läsnä ja valveilla. He olivat myös tienneet, että lapset katselevat vanhempiensa seksuaalista kanssakäymistä. Seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä voidaan hakea myös sillä, että lapsi toimii seksuaalisen toiminnan katselijana. Tällaista tarkoitusta ei kuitenkaan voitu päätellä yksin siitä, että vanhemmat olivat altistaneet lapsensa oman seksuaalisen toimintansa katselijoiksi. A ja B olivat selittäneet menettelynsä johtuneen alkoholin vaikutuksesta, asuinolojensa ahtaudesta ja sellaisesta käsityksestä, etteivät niin pienet lapset voineet ymmärtää tapahtumia. A:n ja B:n menettely, sellaisena kuin sitä oli syytteen pohjalta oikeudenkäynnin aikana käsitelty, ei täyttänyt rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentissa säädettyä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöä eikä siten myöskään mainitun rikoksen törkeää tekomuotoa.
Mitä tulee sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan käyttäytymiseen, tekoajankohtana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 11 §:n (16/1971) mukaan virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta käyttäytymisestä lasta kohtaan, ellei asianomistaja ollut ilmoittanut tekoa syytteeseen pantavaksi tai ellei erittäin tärkeä yleinen etu vaatinut syytteen nostamista. Mainitun lain 8 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan asianomistajan on esitettävä syyttämispyyntönsä vuoden kuluessa siitä päivästä, jolloin hän sai tiedon rikoksesta ja sen tekijästä. Kun yksi asianomistaja oli ollut tekoajankohtana vain 1 - 2 vuoden ikäinen, ja kun rikoksista epäiltyinä olivat olleet hänen vanhempansa, ei pykälän mukaisen määräajan voitu katsoa alkaneen ennen kuin alaikäiselle oli määrätty edunvalvojan sijainen ja tämä oli saanut tiedon rikoksesta ja sen tekijästä. Asianomistajan syyttämispyyntö oli siten tehty laissa säädetyssä vuoden määräajassa. Virallisella syyttäjällä oli siten ollut syyteoikeus eikä syyteoikeus ollut vanhentunut, mutta syyteoikeus kuitenkin vanheni viidessä vuodessa teosta. Haaste asiassa oli annettu tiedoksi A:lle 17.10.2006 ja B:lle 18.10.2006. Näin ollen syyteoikeus oli tällä perusteella vanhentunut ja syytteet sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta käytöksestä lasta kohtaan oli hylättävä.
Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 8 §:n mukaan yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan tutkia, vaikka syyte hylätään. Lapset olivat jutun asianomistajina vaatineet menettelyyn perustuen A:n ja B:n tuomitsemista vahingonkorvauksiin henkisestä kärsimyksestä vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n nojalla sekä kipuun ja särkyyn rinnastettavasta kärsimyksestä vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n nojalla. Lapset olivat perustelleet korvausvaatimuksia sillä, että menettely oli aiheuttanut heille psyykkisen tilan häiriintymisen. Lasten käyttäytyminen oli menettelyn seurauksena ollut seksuaalisviritteistä ja he olivat olleet levottomia ja keskittymiskyvyttömiä. Erityistä vahinkoa oli aiheutunut myös siitä, että tekijöinä olivat olleet lasten vanhemmat, joita kohtaan lapsen pitäisi voida tuntea erityistä luottamusta ja joista lapsi on riippuvainen. Vahinkoa aiheuttanut menettely oli kestänyt pitkän ajan, ja vastaajien menettely oli myös aiheuttanut pitkäkestoisen terapian tarpeen. KKO katsoi, tarkennettuaan alempien oikeuksien tuomioita, ettei ollut aihetta alentaa alempien oikeuksien arvioimaa vahingonkorvauksen (5 000 euroa kullekin lapselle) määrää.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa