Minilex - Lakipuhelin

Valvontarangaistuksen edellytysten täyttyminen ja sen esteet - KKO:2015:71

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • rangaistuksen määrääminen
    Rangaistuslajin valinta
    Valvontarangaistus
    Pakottaminen
    Vahingonteko

Ratkaisussa KKO:2015:71 oli kyse rangaistuslajin valinnasta. Tapauksessa A oli sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. A oli useita kertoja soittanut X:lle väkivallalla uhaten häntä ja saanut hänet luovuttamaan A:lle 1500 euroa. A oli myös heittänyt kiven ikkunan läpi X:n avopuolison asuntoon.

KKO:n tuli ratkaista, oliko A:lle ollut mahdollista tuomita valvontarangaistus ehdottoman vankeuden sijasta. Rikoslain 6 luvun 11 a §:n 1 momentin mukaan rikoksentekijä, joka tuomitaan enintään kuuden kuukauden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen, tuomitaan sen sijasta samanpituiseen valvontarangaistukseen, jos 1) rikoksentekijää ei voida 11 §:n 1 momentissa tarkoitetun esteen vuoksi tai mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitetun edellytyksen puuttumisen vuoksi tuomita yhdyskuntapalveluun ja jos 2) valvontarangaistuksen tuomitsemiselle ei ole katsottava olevan aikaisemmin tuomituista valvontarangaistuksista tai ehdottomista vankeusrangaistuksista eikä kysymyksessä olevan rikoksen laadusta aiheutuvaa estettä.

KKO totesi tapauksessa, että A:lle tuomittu vankeusrangaistus sopisi pituudeltaan valvontarangaistuksen määräämiseen soveltamisalaan ja että A:lle aikaisemmin tuomitut rangaistukset estävät yhdyskuntapalveluksen tuomitsemisen. A oli tuomittu 60 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen noin puoli vuotta ennen KKO:ssa käsiteltävän rikoksen tekoa. Siten KKO katsoi, ettei aikaisemmin tuomittu lyhyt ehdoton vankeusrangaistus ollut esteenä valvontarangaistukselle A:n tapauksessa, koska se oli tuomittu aikana, jolloin valvontarangaistus ei ollut vielä käytettävissä. Lisäksi KKO ei pitänyt A:n tekoja sellaisina rikoksina, jotka estäisivät laatunsa puolesta valvontarangaistuksen määräämisen A:lle, sillä ne eivät olleet analogisesi johdettavissa lain esitöissä mainituista rikoksista, jotka estävät valvontarangaistuksen soveltamisen. Siten KKO:n tulkinnan mukaan ei ollut estettä määrätä A:lle tuomittu vankeusrangaistus valvontarangaistuksena. Tapauksessa myös valvontarangaistuksen muut edellytykset täyttyivät, joten KKO tulkitsi ratkaisussaan kaikkien valvontarangaistuksen edellytysten täyttyneen A:n kohdalla.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]