» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Ulosottomies oli päätöksellään 22.11.2010 ulosmitannut Asunto Oy X:n A:lle maksaman palkan. A oli ulosottovalituksessaan väittänyt, että vuonna 1993 syntynyt velka, josta ulosmittaus oli tapahtunut, oli vanhentunut. Käräjäoikeus oli katsonut, että A:n tarkoittama saatava perustui Helsingin hovioikeuden 7.5.2002 antamaan tuomioon eikä kysymyksessä oleva ulosottoperuste ollut vanhentunut. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. A oli valituksessaan katsonut ulosmittauksen perustuneen muun ohella Vantaan käräjäoikeuden 7.2.1995 antamaan yksipuoliseen tuomioon, jolla hänet oli velvoitettu suorittamaan Postipankki Oy:lle pääomaa 229 000 markkaa korkoineen, korkojäämää sekä oikeudenkäyntikuluja korkoineen. A oli hakenut mainittuun yksipuoliseen tuomioon takaisinsaantia. Vantaan käräjäoikeus oli tuomiolla 10.11.2000 hylännyt takaisinsaantihakemuksen ja jättänyt yksipuolisen tuomion voimaan. Helsingin hovioikeus ei tuomiollaan 7.5.2002 ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota, eikä Korkein oikeus ollut myöntänyt asiassa A:lle valituslupaa. Korkeimmassa oikeudessa oli A:n ulosottovalituksen johdosta kysymys muun ohella siitä, oliko ulosottoperuste A:n väitteen mukaisesti jo ennen ulosmittausta menettänyt täytäntöönpanokelpoisuutensa.
Ulosottomiehen käräjäoikeudelle 22.12.2010 antamasta lausunnosta ilmeni, että Asunto Oy X oli 10.12.2010 suorittanut ulosottoviraston tilille maksukiellon perusteella 891,98 euroa. Nämä varat oli jo tilitetty velkojalle, eikä A:n valitusta niiden osalta voitu tutkia ottaen huomioon, että ulosottokaaren 11 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan lopullisen tilityksen jälkeen voidaan valittaa vain tilityksessä olevasta virheestä. Asunto Oy X:lle annettu maksukielto ja siten palkan ulosmittaus olivat kuitenkin edelleen voimassa, ja A:lla oli oikeus valittaa ulosmittauksesta siltä osin kuin kysymys oli mahdollisesti ulosottoviraston hallussa ja velkojille tilittämättä olevista tai maksukiellon perusteella tulevaisuudessa ulosmitattavista palkan eristä.
Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n mukaan ulosottoperuste, jossa luonnolliselle henkilölle on asetettu maksuvelvoite, on täytäntöönpanokelpoinen 15 vuoden ajan (ulosottoperusteen määräaika). Saman luvun 25 §:n mukaan 24 §:ssä tarkoitettu määräaika lasketaan siitä, kun yksipuolinen tuomio taikka lainvoimaiseksi tullut tuomio tai muu lopullinen ulosottoperuste on annettu. Edelleen saman luvun 27 §:n 1 momentin mukaan saatava vanhentuu, kun ulosottoperusteen määräaika kuluu umpeen. Saatavasta on sen jälkeen voimassa, mitä vanhentuneesta velasta säädetään velan vanhentumisesta annetussa laissa. Ulosottoperusteen määräajasta on säädetty ulosottolain muuttamisesta annetulla lailla (679/2003), joka on tullut voimaan 1.3.2004. Lain voimaantulosäännöksen mukaan lain 2 luvun 24 - 26 §:ää sovelletaan myös ennen lain voimaantuloa annettuun ulosottoperusteeseen. Jos kuitenkin 2 luvun 25 §:ssä tarkoitettu ulosottoperuste on annettu ennen 1.3.1993, täytäntöönpanokelpoisuuden määräaika lasketaan mainitusta päivämäärästä. Ulosottoperusteen määräaikaa koskevat säännökset ovat samansisältöisiä 1.1.2008 voimaantulleessa ulosottokaaressa. Ennen mainitun lain (679/2003) voimaantuloa sovelletun lain säännösten mukaan ulosottoperusteena olleen tuomion täytäntöönpanokelpoisuus ei lakannut vanhentumisen takia, vaikka tuomiossa asetettu maksuvelvoite vanhentui saatavan vanhentumista koskevien aineellisten säännösten mukaisesti. Ulosoton määräaikaisuutta koskevin osin uudistuksen taustalla on lakia koskevan hallituksen esityksen mukaan pyrkimys estää kohtuuttoman pitkäkestoisesta ulosotosta ulosottovelallisille aiheutuvia haittoja.
Pääsääntöisesti ulosottoperusteen määräaika lasketaan lopullisen ulosottoperusteen antamisesta, jollaisia tyypillisesti ovat lainvoimainen käräjäoikeuden tai hovioikeuden tuomio. Sikäli kuin käräjäoikeuden antamaan maksutuomioon haetaan muutosta hovioikeudelta, ulosottoperusteen määräaika lasketaan hovioikeuden tuomion päivämäärästä. Ulosottokaaren 2 luvun 9 §:n mukaan lainvoimaa vailla oleva yksipuolinen tuomio pannaan täytäntöön kuten lainvoimainen tuomio. Lainkohdasta ilmenee, että ulosottokaaressa yksipuolinen tuomio rinnastetaan täytäntöönpanokelpoisuuden kannalta lainvoimaiseen tuomioon ja että se on täytäntöönpantavissa heti, kun se on annettu. Ulosottokaaren 2 luvun 25 § on samansisältöinen kuin sitä edeltänyt ulosottolain vastaava säännös, jota koskevasta kohdasta hallituksen esitystä selviää, että yksipuolisen tuomion osalta ulosottoperusteen määräaika lasketaan aina tuomion antamisesta riippumatta siitä, onko se saanut lainvoiman tai onko sitä koskeva takaisinsaantiriita tullut vireille.
Mahdollinen takaisinsaannin hakeminen ei sanotun valossa vaikuta yksipuolisen tuomion täytäntöönpanokelpoisuuden määräajan alkamishetken määräytymiseen. Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:ssä tarkoitettu määräaika lasketaan siten yksipuolisen tuomion antamisesta, vaikka velallinen olisikin saattanut yksipuolisen tuomion oikeellisuuden takaisinsaannilla tuomioistuimen arvioitavaksi. Tällainen tulkinta on sopusoinnussa ulosottoperusteen määräaikaa koskevan yleisen ulosottovelallisen suojaa koskevan tavoitteen kanssa varsinkin, kun yksipuolinen tuomio saattaa oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 15 §:n säännös huomioon ottaen olla pitkänkin aikaa vailla lainvoimaa.
A:n valituksessaan tarkoittamasta velasta ooli annettu Vantaan käräjäoikeuden yksipuolinen tuomio 7.2.1995. Ulosottoperusteen määräaika mainitun yksipuolisen tuomion osalta on ulosottokaaren 2 luvun 25 §:n mukaan päättynyt viidentoista vuoden kuluttua tuomion antamispäivästä eli 7.2.2010. Ulosmittausta toimitettaessa 22.11.2010 ulosottoperuste ei siten ole enää ollut täytäntöönpanokelpoinen ja yksipuolisessa tuomiossa tarkoitettu saatava oli ollut vanhentunut. Ulosmittaus oli tältä osin ollut virheellinen, ja se oli mainituilta osin kumottava. Helsingin hovioikeuden tuomiossa 7.5.2002 oli ollut kysymys muutoksenhausta käräjäoikeuden mainittua yksipuolista tuomiota koskevassa takaisinsaantiasiassa antamaan tuomioon. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat velvoittaneet A:n suorittamaan vastapuolelleen oikeudenkäyntikuluja viivästyskorkoineen. Näiltä osin ulosottoperusteen määräaika laskettiin mainitusta hovioikeuden 7.5.2002 antamasta tuomiosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa