» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:27 oli kysymys näytön arvioinnista henkirikosta koskevassa asiassa. Syyttäjä oli vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen ensisijaisesti taposta katsoen, että A oli tappanut B:n hukuttamalla hänet. Vaihtoehtoisesti syyttäjä oli vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta tai toissijaisesti pelastustoimen laiminlyönnistä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta taikka vaihtoehtoisesti heitteillepanosta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Käräjäoikeus katsoi, että A:n syyllisyyttä voitiin pitää todennäköisenä. Asiassa esitetty näyttö ei joka tapauksessa käräjäoikeuden mukaan osoittanut A:n sillä tavoin syyllistyneen B:n hukuttamiseen, ettei syyllisyydestä jäisi rikoksen vakavuuteen nähden varteenotettavaa epäilyä. Käräjäoikeus hylkäsi siten syytteet näyttämättöminä.
Sen sijaan hovioikeuden mukaan asiassa oli voitu riittävällä varmuudella sulkea pois muut B:n äkillistä kuolemaa selittävät syytteelle vaihtoehtoiset selitykset ja tapahtumainkulut. Asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuutena arvioiden A:n syyllisyydestä tahalliseen henkirikokseen ei myöskään jäänyt varteenotettavaa epäilyä. Hovioikeus tuomitsi A:n taposta ja eräästä toisesta rikoksesta yhteiseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi A tuomittiin pantavaksi viralta sekä menettämään sotilasarvonsa.
A valitti Korkeimpaan oikeuteen vaatien hovioikeuden tuomion kumoamista ja syytteen hylkäämistä. Korkein oikeus piti hovioikeuden tavoin erittäin epätodennäköisenä, että B:n hukkuminen matalaan rantaveteen olisi voinut johtua yksinomaan tapaturmasta. Korkeimman oikeuden mukaan myös B:n itsemurhan mahdollisuus voitiin sulkea pois riittävällä varmuudella. Itsemurhaa vastaan puhuivat asiassa esitetty selvitys B:n persoonasta ja hänen tapahtuma-aikaisesta mielialastaan sekä hukkuminen matalaan rantaveteen. Korkeimman oikeuden mukaan syytettä eivät merkityksellisellä tavalla tukeneet myöskään A:n eri tahoille esittämä käsitys B:n itsemurhasta, hänen tapahtumakuvaustensa väitetyt ristiriitaisuudet, A:n hengästymisäänistä eri tallenteilta tehdyt havainnot eikä A:n henkilöstä esitetty selvitys. Korkein totesi, ettei A:n kykenevyydestä tai taipumuksesta väkivaltaan ollut esitetty sellaista selvitystä, jolle voitaisiin antaa merkitystä arvioitaessa sitä, oliko A syyllistynyt syytteessä tarkoitettuun henkirikokseen.
Sen sijaan syytteen puolesta puhui Korkeimman oikeuden mukaan lähinnä se, että B:n oli näytetty ilmaisseen ulkopuolisille henkilöille pelkonsa A:n esittämien tappouhkauksien vuoksi, että B:n lisäksi tapahtumapaikalla oli hänen kuolinhetkenään ollut vain A ja että B oli hukkunut matalaan rantaveteen. Korkein oikeus kuitenkin totesi, että oli vielä arvioitava, oliko B:n hukkumiselle esitettävissä jokin muu varteen otettava selitys kuin syytteissä tarkoitettu. Korkeimman oikeuden mukaan asiantuntijoiden lausuntojen ja muun asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei voitu sulkea pois sitä vaihtoehtoa, että päihtynyt B oli ilman A:n myötävaikutusta hengittänyt vettä ja saanut sydänpysähdyksen, tai että hän oli saanut sairauskohtauksen ja sen seurauksena joutunut veden varaan. Näin ollen Korkein oikeus katsoi B:n kuolemaan johtaneen tapahtumainkulun jääneen epäselväksi. A:n syyllisyydestä jäi siten varteen otettava epäily. Korkein oikeus hylkäsi syytteet ja vapautti A:n siltä osin hovioikeuden tuomitsemasta rangaistuksesta sekä muista rangaistusseuraamuksista.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa