Minilex - Lakipuhelin

Suomen tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta - KKO:2014:100

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • tuomioistuimen toimivalta
    Suomen tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta
    Konkurssii
    Takaisinsaanti konkurssipesään
    Maksukyvyttömyysasetus

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2014:100 oli kysymys suomalaisen tuomioistuimen kansainvälisestä toimivallasta. K Oy oli asetettu konkurssiin suomalaisessa tuomioistuimessa. Konkurssipesä vastaisuudessaan oli nostanut samassa tuomioistuimessa takaisinsaantikanteen Sveitsissä ja Brittiläisillä Neitsytsaarilla olevia yhtiöitä vastaan. K Oy:n konkurssipesä oli kanteessaan vaatinut eräiden oikeustoimien peräytymistä takaisinsaantilain nojalla. K Oy oli luovuttanut aikaisemmin erään patentin sekä tavaramerkin ja tuotteiden myynti-ja markkinointioikeudet S, S.A:lle. Luovutuksensaaja oli sittemmin siirtänyt patentin toiselle yhtiölle, S, BVI-yhtiölle. Konkurssipesä oli katsonut, että patentit sekä tavaramerkit olivat siirretty K Oy:n velkojien ulottumattomiin ja oikeustoimia voitiin pitää lahjanluontoisina. Kyseiset oikeustoimet olivat johtaneet K Oy:n maksukyvyttömyyteen sekä ylivelkaantumiseen. Konkurssipesä piti suomalaista tuomioistuinta toimivaltaisena tutkimaan kanteen takaisinsaantilain 23 §:n 2 momentin nojalla, maksukyvyttömyysasetuksen 3 artiklan tai ainakin oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 25 §:n 2 momentin mukaan ja yleisten kansainvälisoikeudellisten periaatteiden nojalla.

Vastaajat katsoivat, että osapuolet olivat sopineet, että kysymyksessä oleviin oikeustoimiin liittyvät mahdolliset erimielisyydet käsiteltäisiin Sveitsin tuomioistuimessa. Käräjäoikeus katsoi, ettei sopimus oikeuspaikasta kuitenkaan sitonut konkurssipesää, sillä sopimusta ei ollut tehty S, S.A:n kanssa. Käräjäoikeuden mukaan kerrotut säännökset takaisinsaantilaissa, maksukyvyttömyysasetuksessa eivätkä Luganon yleissopimuksesta tulleet tapauksessa kysymykseen.

Takaisinsaantilain 23 §:n 2 momentin mukaan takaisinsaantikanne voidaan nostaa oikeudenkäymiskaaren 10 luvussa säädetyn oikeuspaikan sijasta käräjäoikeudessa, joka on käsitellyt konkurssin asettamista koskevan asian. Maksukyvyttömyysasetuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa velallisella on pääintressien keskus, on toimivaltainen aloittamaan maksukyvyttömyysmenettelyn. Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 25 §:n 2 momentin mukaan Suomen tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan kansainvälisluonteisen asian, jolla on olennaiseen seikkaan perustuva liittymä Suomeen, paitsi jos asiassa annettavalla Suomen tuomioistuimen ratkaisulla ei tosiasiallisesti tulisi olemaan oikeudellista merkitystä asianosaisille, tai asian tutkiminen toisen valtion tuomioistuimessa on selvästi tarkoituksenmukaisempaa huomioiden liittymät eri valtioihin, asiassa esitettävä näyttö, asianosaisille aiheutuvat kustannukset ja muut olosuhteet. Säännöstä tulkiten käräjäoikeus katsoi, ettei kanteella ollut tarkoitettua liittymää Suomeen eikä myöskään Suomen tuomioistuimen tuomiolla ollut tosiasiallista oikeudellista merkitystä asianosaisille. Käräjäoikeus oli näin ollen jättänyt asian tutkimatta.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. Korkeimman oikeuden arvioinnin kohteena oli kysymys siitä, minkä säännöksen nojalla tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta ratkaistaan kyseisessä tapauksessa.

Korkein oikeus viittasi unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöön ja maksukyvyttömyysasetuksen 3 artiklan 1 kohdan tulkintaan. Unionin tuomioistuin oli tulkinnut artiklaa siten, että maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisvaltio on toimivaltainen tutkimaan myöskin sellaisen takaisinsaantikanteen, jonka vastaajalla ei ole kotipaikkaa jäsenvaltiossa. Tätä tuomioistuin oli perustellut toimivallan ennakoitavuudella sekä oikeusvarmuuden edistämisellä. Lisäksi tuomioistuin oli katsonut, että huolimatta siitä, ettei tuomiota tunnustettaisi kolmannessa valtiossa, muut jäsenvaltiot voisivat sen tunnustaa sekä panna täytäntöön maksukyvyttömyysartiklan 25 mukaisesti siinä tapauksessa, että osa vastaajan omaisuudesta sijaitsee jossakin jäsenvaltiossa.

Korkein oikeus totesi, että K Oy:n nostama takaisinsaantikanne johtui välittömästi yhtiön konkurssista ja liittyi kiinteästä yhtiön konkurssimenettelyyn. Kyse oli täten maksukyvyttömyysmenettelyyn liittyvästä oikeudenkäynnistä. Myöskin suomalainen tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan kanteen, koska maksukyvyttömyysasetuksen mukaisesti K Oy:n pääintressien keskus sijaitsee Suomessa. Näin ollen korkein oikeus kumosi hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset ja palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.  


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]