» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa A:n syyksi oli luettu väärennysaineiston hallussapito. A:n hallussa oli ollut kolme taulua, joissa olevat Akseli Gallen-Kallelan, Elvi Maarnin ja Eero Nelimarkan signeeraukset eivät olleet näiden taiteilijoiden tekemiä. Asiassa oli A:n valituksesta kysymys siitä, oliko tällainen signeerauksella merkitty maalaus tai maalauksen signeeraus rikoslain 33 luvun 6 §:ssä tarkoitettu todistuskappale. A:n mukaan hovioikeuden tulkinta oli hänelle vahingollisella tavalla lain määritelmän vastainen ja tunnusmerkistöä laajentava.
Rikoslain 33 luvun 4 §:n 1 kohdan mukaan väärennysaineiston hallussapidosta on tuomittava se, joka ilman hyväksyttävää syytä vastaanottaa, hankkii, kuljettaa tai pitää hallussaan väärän tai väärennetyn todistuskappaleen. Saman luvun 6 §:n 1 momentin mukaan todistuskappaleena pidetään asiakirjaa ja sen näköisjäljennöstä, merkkiä, leimaa, rekisterikilpeä, ääni- ja kuvatallennetta, piirturin, laskimen tai muun vastaavan teknisen laitteen tuottamaa tallennetta sekä automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuvaa tallennetta, jos sitä käytetään tai voidaan käyttää oikeudellisesti merkityksellisenä todisteena oikeuksista, velvoitteista tai tosiasioista. Taideteoksen signeerausta ei ole kyseisen säännöksen luettelossa erikseen mainittu.
Väärennysrikosten alaa laajennettiin 1.1.1991 muun muassa siten, että asiakirjaväärennyksen lisäksi rangaistavaksi tuli tietyin edellytyksin myös "muun todistuskappaleen" väärennys. Kuten hallituksen esityksen perusteluissa todettiin, todistuskappaleen yleisin ja perinteisin laji olisi luonnollisesti ollut asiakirja eli kirjallinen todiste. Sen johdosta, että oikeuskäytännössä oli esiintynyt asiakirjoja muistuttavia todisteita, kuten esimerkiksi automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuvia tallenteita, jotka eivät luontevasti mahdu asiakirjakäsitteen piiriin, ehdotettiin väärennysrikoksen kohteen yleisnimeksi "todistuskappaletta", joka voi olla asiakirja tai muu 6 §:n luettelossa mainittu todiste.
Signeerattua taideteosta, esimerkiksi patsasta, tai siihen merkittyä signeerausta ei ole luontevaa pitää asiakirjana sanan varsinaisessa merkityksessä. Toisaalta on selvää, että taideteoksen signeerauksella on merkitystä tosiasioiden todistelun kannalta. Vakiintuneen tavan mukaan taiteilija, joka merkitsee nimensä, nimikirjaimensa tai nimimerkkinsä teokseen, selittää luoneensa sen ja ilmaisee hyväksyvänsä sen valmiina teoksenaan. Tekijänoikeuslain 7 §:n säännöksen vuoksi sanotunlainen merkintä luo olettaman teoksen tekijästä, joten signeerauksella on merkitystä myös tekijänoikeuksien kohdentumisen kannalta. Maalaukseen tehtyä signeerausta, jonka tarkoituksena on kertoa teoksen alkuperä, voidaan siten perustellusti pitää edellä mainitussa määritelmäsäännöksessä tarkoitettuna merkkinä, jota käytetään ja voidaan käyttää oikeudellisesti merkityksellisenä todisteena oikeuksista, velvoitteista ja tosiseikoista.
Rikoslain 33 luvun väärennysrikoksia koskevien säännösten tarkoituksena on turvata todistelutarkoituksessa tapahtuvan tiedonvälityksen luotettavuutta. Tulkinta, jonka mukaan taideteokseen merkittyä signeerausta voidaan pitää väärennysrikoksessa tarkoitettuna merkkinä eli siis todistuskappaleena, on sopusoinnussa väärennysrikoksen tarkoituksen kanssa. Lopputulos oli myös ollut tekijän kannalta kohtuudella ennakoitavissa. KKO ei muuttanut hovioikeuden tuomiota.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa