» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa KKO 2014:7 on kyse rahankeräysrikoksen syyksilukemisesta ja sen arvioinnista, kattaako rahankeräysrikoksen tunnusmerkistö kysymyksessä olleen pyramidipelin eli niin sanotun pyramidihuijauksen.
Tapauksessa A oli antanut erehdyttävän kuvan WinCapitan toiminnan luonteesta muun muassa antamalla jäsenten ymmärtää, että klubi harjoitti erittäin tuottoisaa vedonlyöntitoimintaa ja valuuttakauppaa, joiden tuotoista se maksaisi jäsenille tuottoa. Todellisuudessa klubilla ei kuitenkaan ollut ollut muita tuloja kuin jäsenten klubiin sijoittamat varat. WinCapitasta olivat taloudellisesti hyötyneet pääasiassa siihen hyvin varhain liittyneet jäsenet, kun taas myöhemmin liittyneet jäsenet olivat yleensä menettäneet kaikki sijoittamansa varat. Kyse oli siten pyramidihuijauksesta, jossa A oli hyötymis- ja hyödyttämistarkoituksessa erehdyttänyt WinCapitan toimintaan osallistuneita henkilöitä ja aiheuttanut näille taloudellista vahinkoa. B:n oli puolestaan täytynyt käsittää tai ainakin pitää varsin todennäköisenä mahdollisuutta, että WinCapitan toiminnasta jäsenille annettu kuva on erehdyttävä ja että toiminnalla aiheutetaan heille vahinkoa.
Käräjäoikeus oli tuominnut A:n törkeästä petoksesta ja B:n avunannosta törkeään petokseen. Rahankeräysrikoksia koskevat syyteet se sen sijaan oli hylännyt. Hovioikeus oli puolestaan tuominnut A:n törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta yhteiseen vankeusrangaistukseen sekä B:n avunannosta törkeään petokseen ja avunannosta rahankeräysrikokseen yhteiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Hovioikeuden ratkaisu törkeää petosta ja avunantoa törkeään petokseen koskevien rangaistusten osalta jäi voimaan. Korkeimman oikeuden arvioitavana oli, oliko A syyllistynyt rahankeräysrikokseen ja B avunantoon rahankeräysrikokseen. Korkeimman oikeuden oli siten ratkaistava kysymys siitä, estääkö laillisuusperiaate rahankeräysrikoksen lukemisen A:n ja B:n syyksi. Tällä tarkoitetaan käytännössä sitä, kieltääkö rahankeräysrikosta koskeva lainsäädäntö pyramidipelin niin selvästi, että siitä voitaisiin tuomita rangaistus.
Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden ratkaisun lopputulosta eli sen mukaan tapauksen kaltainen pyramidipeli täytti rahankeräysrikoksen tunnusmerkistön eikä rahankeräysrikoksesta tuomitseminen ollut ristiriidassa laillisuusperiaatteen kanssa. Korkein oikeus perusteli ratkaisuaan muun muassa rahankeräystä koskevalla lainsäädäntöhistorialla, jonka mukaan lainsäätäjällä on ollut ilmeinen tarkoitus säätää rangaistavaksi kaikenlainen pyramidipelin järjestäminen. Lisäksi korkeimman oikeuden mukaan A:lla olisi ollut tilaisuus selvittää harjoittamansa toiminnan oikeudellinen luonne ja riski joutua syytetyksi rahankeräysrikoksesta kääntymällä viranomaisten puoleen. Näin ollen A:lla olisi ollut mahdollisuus kohtuudella ennakoida rahankeräysrikosta koskevan sääntelyn tulkinta laillisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla.
Kaksi korkeimman oikeuden tuomaria oli kuitenkin eri mieltä kuin korkeimman oikeuden enemmistö. Heidän mukaansa laista ei sellaisenaan riittävästi ilmene, että pyramidipelien järjestäminen olisi sellaisenaan rangaistavaa, vaikka voidaankin olettaa lainsäätäjän tarkoittaneen pyramidipelien järjestämisen olevan rangaistavaa. Laillisuusperiaatteen mukaan ketään ei voi tuomita sellaisesta teosta, jota ei ole laissa säädetty rangaistavaksi. Näin ollen A:ta ja B:tä ei olisi voitu tuomita rahankeräysrikoksesta eikä avunannosta rahankeräysrikokseen.
Korkeimman oikeuden ratkaisu todennäköisesti vastaa yleistä oikeustajua ainakin siltä osin, että yleisesti moitittavana pidettävän pyramidihuijauksen tehnyt voitiin tuomita rahankeräysrikoksesta. Sen sijaan tavallisen ihmisen kannalta voi olla hieman epäselvää, jos rangaistus voidaan tuomita myös sellaisesta teosta, joka ei yksiselitteisesti ilmene lain tekstistä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa