Minilex - Lakipuhelin

Perinnönjaon moite - KKO:2013:102

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Perinnönjaon moite
    Oikeudenkäyntimenettely

Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2013:102 oli kysymys perinnönjaon moitetta koskevasta riidasta. Kuolinpesän osakas A oli nostanut perinnönjaon moitetta koskevan kanteen kolmea muuta pesän osakasta vastaan. Näistä osakkaista B oli oikeudenkäynnissä myöntänyt A:n vaatimukset oikeiksi. Korkeimman oikeuden tutkittavana oli, voitiinko kanne hyväksyä B:n osalta hänen perintöosuutensa määrän osalta.

Moiteoikeudenkäynnissä oli kyse A:n maksamattomasta kauppahintavelasta perittävälle P:lle. Pesänjakaja oli katsonut, että tämä saatava tulee huomioon A:n saamana ennakkoperintönä. Tämän lisäksi A oli perinnönjaossa vaatinut 135 000 euroa perittävän hoitamisesta työhyvityksenä sekä 20 000 euroa perittävän kuljettamisesta aiheutuneista kuluista. A:n nostama perinnönjaon moitekanne koski näitä summia.

Perinnönjaon moitetta koskeva kanne koskee dispositiivista riita-asiaa eli sellaista asiaa, jossa sovinto on sallittu. Jos vastaaja tällaisessa dispositiivisessa asiassa myöntää kannevaatimuksen oikeaksi, on tuomioistuimen otettava tämä myöntäminen tuomion perustaksi ja myös hyväksyttävä kannevaatimus. Kuitenkin perinnönjaon moiteoikeudenkäynnissä kannevaatimuksen myöntämisen, kuten myös muutkin prosessioikeudellisten määräämistoimien, vaikutuksia rajoittavat samankaltaiset määräämisvaltaan perustuvat rajoitukset kuin perinnönjaosta sovittaessa.

Yhdellä osakkaalla ei ole oikeutta yksin määrätä koko perinnönjakoa koskevan riidan kohteesta. Hänellä ei myöskään ole oikeutta prosessitoimillaan loukata muiden osakkaiden etuja. Näin ollen yhden osakkaan oikeudenkäynnissä tekemät määräämistoimet koskevat vain kyseistä osakasta itseään.

Sillä seikalla, että kannevaatimus nostetaan kaikkia osakkaita vastaan, ei ole merkitystä siihen, että kannevaatimusten vaikutukset kohdistuvat kunkin osakkaan jaossa saamaan jako-osuuteen. Tämän jako-osuuden osalta määräysvalta kuuluu vain osakkaalle. Jos osakas myöntää kannevaatimuksen oikeaksi, koskee myöntäminen vain myöntäjän jako-osuutta eikä myös toisten osakkaisen jako-osuuksia.

Käräjäoikeus ja hovioikeus eivät olleet arvioineet sitä, mitä merkitystä B:n kanteen myöntämiselle on annettava. Alemmat oikeudet olivat siten menetelleet virheellisesti.

Korkeimman oikeuden mukaan A:n kannevaatimusten hyväksyminen voi vaikuttaa vain rahana suoritettaviin jako-osuuksiin. Tällöin muutokset perinnönjakoon voidaan panna täytäntöön kahden osakkaan välisessä suhteessa ilman muihin osakkaisiin kohdistuvia vaikutuksia. Myöntäessään kanteen oikeaksi B on hyväksynyt sen, että hänelle ei jää lainkaan perintöosuutta ja A:n perintöosuus kasvaa vastaavasti B:ltä saamallaan määrällä.

Korkein oikeus määräsi pesänjakajan muuttamaan perinnönjakoa siltä osin, kun B oli myöntänyt kanteen oikeaksi. Muiden osakkaiden osalta perinnönjakoa ei muutettu.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]