» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2014:20 oli kysymys oikeushenkilön rangaistusvastuun arvioinnista. Yhtiön X Oy työmaapäällikkö A sekä työnjohtaja B oli tuomittu sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. X Oy oli rakentanut pysäköintihallia ja tapahtumapäivänä yhtiön tarkoituksena oli ollut louhia räjäyttämällä erästä yhdyskäytävän väliseinää ohuemmaksi. Ohennuslouhinta oli kuitenkin epäonnistunut ja räjäytys oli irrottanut sekä singonnut kalliota kallioseinän toisella puolella sijaitsevaan pysäköintihalliin eikä tarkoitettuun yhdyskäytävään. Kiviä eikä paineaaltoa räjäytyksestä ei ollut osunut varmistusmiehiin eikä ulkopuolisiin, mutta varmistusmiesten autoihin. Käräjäoikeus katsoi, että A sekä B olivat laiminlyöneet tarpeellisessa laajuudessa selvittää räjäytettävän kohteen ominaisuudet kuten kallion paksuuden, laadun ja rakenteen ja kohteeseen tarvittavan räjähdysainemäärän ja näin huolimattomuudestaan rikkoneet räjäytys- ja louhintatyöstä annettuja järjestysohjeita. He eivät olleet huolehtineet vaaratekijöiden tunnistamisesta ja niiden syntymisen estämisestä sekä räjäytyksen vaikutusalueella olleiden työntekijöiden ja muiden turvallisuudesta. Työmaapäällikkönä sekä työnjohtajana toimineet A sekä B katsottiin olevan asemansa ja tehtävänsä puolesta vastuussa työturvallisuusmääräysten noudattamisesta ja niiden valvonnasta. Käräjäoikeus oli tuominnut myös yhtiön X Oy 30 000 euron yhteisösakkoon, sillä yhtiössä oltiin laiminlyöty työturvallisuusmääräysten mukainen vastuunjako sekä valvonta.
B oli tyytynyt käräjäoikeuden ratkaisuun, mutta A valitti hovioikeuteen vaatien syytteen sekä yhtiöön kohdistetun yhteisösakon hylkäämistä sekä syyttäjä valitti hovioikeuteen taas vaatien yhtiölle tuomitun sakon korottamista. Hovioikeus alensi A:n sakkorangaistuksen 30 päiväsakosta 20 päiväsakkoon. Hovioikeus katsoi, ettei A ollut vastuussa liiallisen räjähdysaineen käytöstä, vaan A:n vastuulla oli ollut valvoa, että työlle oli ollut laadittuna asianmukaiset räjäytyssuunnitelmat. A ei ollut nimennyt työmaalle päteviä vastuuhenkilöitä eikä jakanut panostajan tehtäviä pätevälle vastuuhenkilölle ja näin ollen oli huolimattomuudesta aiheuttanut työturvallisuusmääräysten vastaisen tilan työmaalla. Hovioikeus hylkäsi käräjäoikeuden X Oy:lle tuomitun yhteisösakon. Hovioikeuden mukaan vaaran sekä vahingon aiheutuminen olivat johtuneet yksittäisten työntekijöiden työn suorittamisessa tehdyistä virheistä ja tapauksessa oli jäänyt näyttämättä, että yhtiön toiminnassa ei olisi noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi.
Syyttäjälle myönnettiin asiassa valituslupa. Korkeimman oikeuden arvioinnin kohteena oli näin ollen kysymys siitä, oliko tapauksessa edellytykset tuomita X Oy yhteisösakkoon perusteella, että yhtiön toiminnassa ei ollut rikoslaissa tarkoitetulla tavalla noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta työturvallisuusrikosten ehkäisemiseksi. Lisäksi arvioinnin kohteena oli kysymys siitä, voitiinko yhtiö jättää tuomitsematta yhteisösakkoon sillä perusteella, että laiminlyönti sekä rikos olivat rikoslaissa tarkoitetulla tavalla vähäisiä sekä kysymys ratkaisussa oli myös yhteisösakon määrästä.
Rikoslain 9 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan oikeushenkilö tuomitaan yhteisösakkoon, paitsi tapauksessa, jossa sen johtoon kuuluva tai tosiasiallista päätösvaltaa käyttävä on ollut osallinen rikoksessa tai sallinut rikoksen tekemisen, myös silloin, jos sen toiminnassa ei ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi. Lain esitöiden mukaan oikeushenkilön rangaistusvastuu seuraa huolellisuus- ja varoivaisuusvelvollisuuden laiminlyönnistä ja lisäksi edellytetään, että oikeudenhenkilön toiminnassa on tapahtunut rikos, joka on tehty oikeushenkilön puolesta ja hyväksi ja näiden välillä vallitsee syy-yhteys. Rangaistusvastuun edellytyksenä on edelleen se, että huolellisuus- ja varovaisuusvelvollisuuden laiminlyönti on joko tehnyt rikoksen mahdolliseksi tai ainakin olennaisesti lisännyt rikoksen tekemisen mahdollisuutta.
Tapauksessa arviointi kiinnittyi nimenomaisesti siihen, oliko X Oy:n toiminnan tai töiden järjestelyssä taikka muussa organisoinnissa osoitettavissa laiminlyöntejä, jotka olivat osaltaan mahdollistaneet A:n sekä B:n teot tai olennaisesti lisänneet niiden mahdollisuutta. A:n sekä B:n laiminlyönnit oli kyettävä yhdistämään yhtiön puolesta toimimiseen, jotta vastuu tulisi kysymykseen.
Järjestysohjeiden 3 §:n 1 momentin mukaan työnantajan tulee nimetä muun kuin vähäisen räjäytystyön johtoa ja valvontaa varten räjäytystyön johtaja, jolla on työn laadun ja laajuuden edellyttämä pätevyys. Räjäytystyötä ei tule aloittaa ennen räjäytystyön johtajan nimeämistä. Korkein oikeus katsoi, että tilanne on ollut järjestysohjeiden vastainen, koska työmaalle ja kyseistä työtä varten yhtiö ei ollut nimetty räjäytysjohtajaa. Työmaalle aikaisemmin johtajaksi määrätty VP oli viikkoja ennen siirtynyt toiselle työmaalle eikä hän yhtiön käytännön mukaisesti voinut olla tilanteessa räjäytystyön johtajana. A:n syyksi oli luettu se, että hän työmaapäällikkönä vastuussa siitä, että räjäytystöitä oli jatkettu, vaikka räjäytystyön johtajaa ei ollut nimetty.
Yhtiössä ei oltu kuitenkaan VP:n siirtymisen jälkeen nostettu asiaa lainkaan esille, ja tämä laiminlyönti oli omalta osaltaan mahdollistanut työsuojelumääräysten vastaisten olosuhteiden syntymisen ja jatkumisen. Lisäksi yhtiön vastuulla oli räjäytyssuunnitelman tekemättä jättäminen, joten vastuu laiminlyönneistä kuului yhtiön organisaation vastuuhenkilöille. Epäselvyyden sekä syntyneen vaaratilanetten olivat mahdollistaneet yhtiön laiminlyönnit töiden järjestämisessä ja ettei räjäytystyölle ollut määrätty työnjohtajaa. Kokonaisuutena korkein oikeus arvioi, että pääsyynä ylipäänsä työturvallisuusmääräysten rikkomisiin oli ollut vastuusuhteiden epäselvyys sekä laiminlyönnit työn ja työturvallisuuden valvonnassa. Näin ollen yhtiön toiminnassa ei ollut noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta työturvallisuusrikosten ehkäisemiseksi. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion X Oy:tä koskevin osin ja tuomitsi yhtiön 180 000 euron yhteisösakkoon. Korkein oikeus katsoi määrän oikeudenmukaiseksi ja huomioin erityisesti yhtiön taloudellisen kantokyvyn.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa