Minilex - Lakipuhelin

Oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen - KKO:2012:57

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Kuuleminen
    Oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen

Ratkaisussa KKO:2012:57 oli kyse oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta. Asiassa A oli lähettänyt uhkauskirjeet X:lle ja Y:lle, joita tultiin kuulemaan tulevassa oikeudenkäynnissä. Kirjeiden tarkoitus oli vaikuttaa X:n ja Y:n lausuntoihin. X ja Y eivät kuitenkaan olleet saaneet uhkauskirjeitä. A oli siitä huolimatta käräjäoikeudessa tuomittu oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta rangaistukseen. Hovioikeus ei ollut muuttanut käräjäoikeuden tuomiota A:n valituksesta. KKO:n tuli ratkaista, oliko A syyllistynyt tekoihin, joista hänet oli tuomittu rangaistukseen.

Rikoslain 15 luvun 9 §:n 1 momentissa säädetään, että joka oikeudettomasti väkivallalla tai uhkauksella estää tai yrittää estää toista antamasta lausuntoa todistajana, asiantuntijana, muuna kuultavana tai asianosaisena oikeudenkäynnissä, esitutkinnassa, poliisitutkinnassa tai niihin rinnastettavassa muussa viranomaismenettelyssä tai vaikuttaa tai yrittää vaikuttaa lausunnon sisältöön syyllistyy oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamiseen. Lain esitöiden mukaan teolta edellytetään vaikutusta säännöksessä mainitulla tavalla eikä siten yritys ole rangaistavaa.

KKO:n tulkinnan mukaan teon rangaistavuudelta edellytetään sitä, että uhkaus tulee lausunnonantajan tietoon, mikä vasta voi johtaa kohdehenkilön luopumiseen lausunnon antamisesta tai muuttamaan lausuntonsa sisältöä. KKO:n mukaan A ei ole syyllistynyt lähettämällä uhkauskirjeet X:lle ja Y:lle oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamiseen, koska he eivät saaneet kirjeitä tietoonsa eivätkä kirjeet siten vaikuttaneet X:n ja Y:n lausuntoihin. KKO siten katsoi, ettei A ollut syyllistynyt oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamiseen ja muutti hovioikeuden tuomiota sen mukaiseksi. 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]