» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa KKO arvioi näyttöä lapsen törkeää seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa. Selostus on pitkähkö, mutta antaa hyvän kuvan tällaisten tapauksien vivahteikkuuksista. X oli asunut äitinsä B:n luona ja ollut tuolloin voimassa olleen tapaamisoikeuden mukaisesti määräytyneinä viikonloppuina isänsä A:n luona. B:n ja hänen lähipiirinsä epäilyt X:n joutumisesta seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi olivat heränneet, kun heidän huomiotaan oli kiinnittänyt X:n kiinnostus omaan sukupuolielimeensä ja sen itsetyydytykseltä vaikuttanut koskettelu. Kun X:ää oli kielletty tekemästä niin, tämä oli puolustautunut sanomalla, että "isäkin tekee samalla tavalla".
Näiden epäilyjen johdosta oli käännytty sosiaaliviranomaisten puoleen. Perheneuvolan psykologin lähetteen perusteella yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian poliklinikalla oli käynnistetty X:n väitettyä seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva tutkimus. Siihen keskeisenä osana kuuluneen yksilötutkimuksen oli suorittanut lastenpsykiatriksi erikoistumassa ollut lääkäri. Yksilötutkimuksen tutkimuskertoja oli ollut helmi- ja maaliskuussa 2003 kaikkiaan viisi. Viimeinen niistä oli videoitu ja sitä oli lasiseinän takaa seurannut lastenpsykiatrian erikoislääkäri. Tutkimuksista annetussa lausunnossa oli päädytty toteamaan, että yksilötutkimuksen perusteella oli syntynyt vahva epäily X:n seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
A oli kannellut terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle sillä perusteella, että hänen käsityksensä mukaan edellä mainittua tutkimusta ei ollut suoritettu asianmukaisesti. Oikeusturvakeskus oli 19.4.2006 kanteluun antamassaan päätöksessä todennut tutkimuksen suorittamisessa useita virheitä ja puutteita. Päätöksessä oli muun ohessa todettu, että tutkimuksen alussa ei ollut tehty selväksi, mitä nimityksiä X oli käyttänyt vanhemmistaan. Yksilötutkimuksen haastatteluita oli pidetty kaikkiaan viisi, vaikka suositusten mukaan niitä luotettavan kuvan saamiseksi tapahtumista saisi olla enintään kaksi tai kolme. Lisäksi ne olisi tullut suorittaa erillään leikin tarkkailusta. Haastattelutilanteissa oli toistuvasti esitetty lapselle johdattelevia kysymyksiä. Kirjalliseen muotoon saatettuina kuvaukset haastatteluista eivät kaikilta osin vastanneet haastatteluissa tapahtunutta. Kysymyksiä ja vastauksia oli jäänyt kirjaamatta potilasasiakirjoihin, ja kirjauksissa oli ollut virheellisyyksiä. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen pysyvän asiantuntijan, lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkärin Pirjo Ojalan asiassa antaman lausunnon mukaan tutkimusta ei voitu pitää luotettavana sen suhteen, oliko lapseen kohdistunut seksuaalista hyväksikäyttöä tai kuka mahdollisesti oli ollut hyväksikäyttäjä.
X:n yksilötutkimuksen suorittanut lääkäri oli KKO:n todistajana kuultaessa kertonut ensimmäisen tutkimuskerran olleen tärkein. Muilla kerroilla X oli lähinnä toistanut aiempia lausumiaan. Lääkärin arvion mukaan X oli haastatteluissa puhunut totta. Tätä osoitti lääkärin mielestä muun muassa se, että X oli jo tutkimukseen tullessaan ja siten ilman johdattelua sanonut tietävänsä käynnin johtuvan isän häneen kohdistamasta koskettelusta. X oli myös lääkärin sitä häneltä kysyessä useaan kertaan sanonut puhuvansa totta.
Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ja Pirjo Ojalan lausunnoista ilmenevät puutteet vähensivät X:n yksilötutkimuksen näyttöarvoa syytettä tukevana todisteluna tässä asiassa. Yksilötutkimuksen perusteella tehdyt johtopäätökset olivat perustuneet siihen, mitä X oli haastatteluissa kertonut, sekä X:n tekemiin piirustuksiin. Haastatteluissa esitettyjen kysymysten johdattelevuus kävi KKO:n omienkin havaintojen mukaan hyvin ilmi X:n haastatteluista tehdystä videotallenteesta, joka oli katsottu myös KKO:n toimittamassa suullisessa käsittelyssä. Videotallenteesta ilmeni myös se, että X ei ollut juurikaan kertonut oma-aloitteisesti asioista vaan oli ainoastaan vastaillut hänelle esitettyihin kysymyksiin. X:n vastaukset olivat olleet lyhyitä ja osin epäselviä. Kysymyksiä oli jouduttu usein toistamaan.
Sillä, että X oli tutkimukseen tullessaan jo etukäteen tiennyt sen johtuvan isän väitetystä koskettelusta, ei - varsinkaan X:n äitinsä kanssa ennen tutkimukseen tuloa käymä keskustelu huomioon ottaen - ollut merkitystä näyttönä siitä, että seksuaaliseksi teoksi katsottavaa koskettelua olisi todellisuudessa tapahtunut. Myöskään sillä, että X oli kysyttäessä vakuuttanut puhuvansa totta, ei ollut näyttönä suurtakaan arvoa, huomioon ottaen myös tavan, jolla hän oli lausumansa antanut.
X:ää ei oltu henkilökohtaisesti kuultu asian esitutkinnassa tai oikeuskäsittelyssä. Hänen lausumistaan oli näyttöä ainoastaan sen osalta, mitä todistajat olivat kertoneet hänen sanoneen ja mitä videotallenteelta ilmeni. A:lla tai hänen avustajallaan ei ollut mahdollisuutta esittää X:lle kysymyksiä asian käsittelyn missään vaiheessa. Suullisessa käsittelyssä oli ilmennyt sekä tutkimuksen suorittaneen lääkärin, että muiden todistajien kertomuksista, etteivät todistajatkaan olleet tarkemmin pyrkineet selvittämään, minkälaisissa tilanteissa ja millä tavalla X:n kertomat koskettelut olisivat tapahtuneet. Se, olivatko koskettelut A:n mainitsemalla tavalla liittyneet tavanomaisiin lapsen hoitotoimenpiteisiin, vai oliko kysymyksessä ollut muunlainen eli sopimaton koskettelu, oli siten jäänyt epäselväksi. Siltä osin kuin X oli todistajien mukaan kertonut asioita, jotka eivät kuulu 5-vuotiaan normaaliin kokemuspiiriin, X oli voinut saada vaikutteita monella muullakin tavalla kuin joutumalla seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Lapsen omaa kertomusta koskeva näyttö jäi näin ollen todistusarvoltaan kokonaisuudessaan vähäiseksi.
Yksilötutkimuksessa oli annettu merkitystä myös X:n tutkimuksen yhteydessä tekemille piirustuksille. Päätelmät, että piirustukset osoittaisivat X:n joutuneen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, eivät olleet vakuuttavia. Varsin vähäisistä yksityiskohdista oli tutkimuksessa pyritty tekemään pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Tutkijoiden epäilyksiä herättäneille yksityiskohdille olisi voinut olla löydettävissä muitakin kuin seksuaaliseen hyväksikäyttöön viittaavia selityksiä. Suullisessa käsittelyssä oli muun muassa viitattu X:n harrastamastaan animaatioviihteestä mahdollisesti saamiin visuaalisiin esikuviin.
Pientenkin lasten kiinnostusta omiin sukupuolielimiin voidaan yleisesti pitää normaalina, kuten myös sitä, että tällainen kiinnostus voi eri kehitysvaiheissa saada seksuaalisen itsetyydytyksen piirteitä. Kun lapsen lähipiiri suhtautuu asiaan torjuvasti, lapsi voi hämmennystään peittääkseen sanoa hänelle läheisten henkilöiden tekevän samalla tavoin. Lapsen tällaisen käyttäytymisen ei tarvitse vielä merkitä sitä, että hän olisi todella nähnyt jonkun läheisen henkilön tyydyttävän itseään. Mahdollista oli, että lapsi oli jossakin arkielämän tilanteessa nähnyt isänsä koskettavan sukupuolielintään ilman että kysymys olisi ollut seksuaalisesta teosta. Tässä asiassa mikään seikka ei viitannut siihen, että A olisi harjoittanut nimenomaan itsetyydytystä poikansa nähden.
Asiakirjoista kävi ilmi, että marraskuussa 2002 X:ltä oli leikattu nivustyrä ja että tammikuussa 2003 häntä oli tutkittu esinahan ahtausepäilyn vuoksi. Nämäkin seikat olivat osaltaan voineet vaikuttaa X:n sukupuolielinten alueelle kohdistuvaan kiinnostukseen. Näin ollen X:n sukupuolielimen koskettelusta ja mahdollisesta itsetyydytyksestä ei vielä voitu luotettavasti päätellä, että hän olisi syytteessä väitetyin tavoin joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. X:n käytöksessä A:ta kohtaan ei oltu havaittu mitään poikkeavaa ennen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan tutkimuksen alkamista. X:n ei oltu myöskään näytetty nähneen isäänsä koskevia painajaisunia ennen kuin hyväksikäyttöä koskeva tutkimus oli aloitettu. KKO päätyi toteamaan, ettei A:n ollut näytetty syyllistyneen X:n seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa