» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa A oli vetäissyt tuolin B:n alta tämän ollessa istumassa siihen, jolloin B oli pudonnut istualleen lattialle. Käräjäoikeus katsoi, että A oli aiheuttanut B:lle leikkaushoitoa vaatineen lannerangan välilevytyrän, ja tuomitsi hänet vammantuottamuksesta rangaistukseen. Lisäksi käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan B:lle vahingonkorvausta tilapäisestä haitasta, pysyvästä kosmeettisesta haitasta, sairaanhoitokustannuksista ja ansionmenetyksestä. A valitti hovioikeuteen ja vaati syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämistä sillä perusteella, ettei välilevytyrä ollut aiheutunut hänen menettelystään. Hovioikeus ei ollut myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa. Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli, että olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa.
Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos 1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste), 2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jakokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste), 3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkoratkaisuperuste) tai 4) luvan myöntämiseen on muu painava syy. KKO katsoi, että asiaa on tässä tapauksessa perusteltua arvioida ensin muutosperusteen osalta.
Edellä selostettua lainkohtaa koskevien esitöiden mukaan lupakynnyksen on tarkoitettu olevan matala. Valittajan oikeusturvanäkökohdat edellyttävät, että kynnys luvan myöntämiselle on matala ainakin sellaisessa tapauksessa, jossa ilmenee epäselvyyttä ratkaisuun vaikuttavista tosiseikoista. Arvioinnin perustana ovat yleensä käräjäoikeuden ratkaisun lopputulos ja siihen johtaneet perustelut sekä valituskirjelmässä esitetyt seikat. Tarvittaessa huomioon on otettava myös muu oikeudenkäyntiaineisto oikeudenkäymiskaaren 25 a luku 14 § 1 momentin mukaan.
KKO:n mukaan asiassa esitetty lääketieteellinen näyttö A:n menettelyn syy-yhteydestä B:n välilevytyrään oli ollut niukkaa ja puhunut suurelta osin syy-yhteyttä vastaan. Käräjäoikeuden johtopäätös syy-yhteydestä onkin tuomion perustelujen ja kirjallisten todisteiden perusteella arvioituna tosiasiassa perustunut pääosin B:n ja todistajien kertomuksiin B:n selkävaivojen alkamisesta ja niiden kehittymisestä. Korkein oikeus totesi lisäksi, ettei asiassa esitetyissä lääkärinlausunnoissa ollut otettu kantaa siihen, onko syytteen teonkuvauksen mukainen tapahtuma voinut aiheuttaa lannerangan välilevytyrän, koska B oli esittänyt lääkärille totuudenvastaisen kertomuksen vahinkotapahtumasta.
Tämän perusteella KKO katsoi, että hovioikeudella on ollut aihe epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Asiassa on siten perusteet myöntää A:lle jatkokäsittelylupa oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla muutosperusteella. Kun jatkokäsittelylupa tuli myöntää muutosperusteella, KKO:n ei ollut tarpeen erikseen arvioida sitä, olisiko jatkokäsittelylupa tullut myöntää myös jollain mulla perusteella.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa