» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:5 oli kysymys siitä, oliko suoramarkkinointiyhtiön käyttämän markkinointimenetelmän kieltämiselle kuluttajansuojalaissa säädettyä perustetta. Yhtiö oli käyttänyt asiakasyritystensä mainosten jakelussa menettelyä, jossa kuluttajien asuntojen ulko-oviin ja postilaatikoihin on kiinnitetty erikokoisia liimapinnoin tarttuvia mainoslappuja. Yhtiö ei ollut kuitenkaan hankkinut menettelylleen kyseisten asuntojen haltijoiden tai rakennusten taikka postilaatikoiden omistajien suostumusta.
Kuluttaja-asiamies vaati, että markkinaoikeus kieltää X Oy:tä 50 000 euron sakon uhalla käyttämästä markkinointimenetelmää. Kuluttaja-asiamiehen mukaan tällainen menettely oli kuluttajan elinpiiriä häiritsevää ja omistusoikeutta loukkaavaa. Kuluttaja-asiamies katsoi, että yhtiön menettelyssä oli siis kysymys kielletystä aggressiivisesta markkinoinnista. Lisäksi kuluttaja-asiamiehen mukaan yhtiön markkinointi oli hyvän tavan vastaista. Sen sijaan markkinaoikeus katsoi, ettei markkinointia voitu pitää aggressiivisena pelkästään kuluttajien suostumusten puuttumisen perusteella. Markkinointimenetelmä ei markkinaoikeuden mukaan myöskään ollut hyvän tavan vastainen. Täten markkinaoikeus hylkäsi kuluttaja-asiamiehen hakemuksen.
Korkein oikeus myönsi kuluttaja-asiamiehelle valitusluvan. Korkeimman oikeuden arvioitavana oli, voitiinko yhtiön markkinointia pitää aggressiivisena tai hyvän tavan vastaisena. Menettelyä pidetään kuluttajansuojalain 2 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan sopimattomana, jos se on elinkeinotoiminnassa yleisesti hyväksyttävän asianmukaisen menettelytavan vastainen ja omiaan selvästi heikentämään kuluttajan kykyä tehdä perusteltu ostopäätös tai kulutushyödykkeeseen liittyvä muu päätös ja johtamaan siihen, että kuluttaja tekee päätöksen, jota hän ei ilman menettelyä olisi tehnyt. Jotta menettely voitaisiin katsoa sopimattomaksi, edellytetään aina, että se on omiaan vaikuttamaan heikentävästi kuluttajan taloudelliseen päätöksentekoon markkinoijan kannalta myönteisellä tavalla. Erityisesti aggressiivista markkinointia on pidetty sopimattomana menettelynä. Korkeimman oikeuden mukaan kuitenkin tapauksen markkinointi oli pikemminkin ollut omiaan herättämään lähinnä ärtymystä, huolta ja turvattomuutta. Näin ollen Korkein oikeus katsoi, ettei markkinointi ollut omiaan selvästi heikentämään kuluttajan kykyä tehdä perusteltu päätös eikä sitä siten voitu pitää kuluttajansuojalaissa tarkoitetulla tavalla sopimattomana.
Sen sijaan markkinointia pidetään kuluttajansuojalain 2 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan hyvän tavan vastaisena, jos se on selvästi ristiriidassa yleisesti hyväksyttyjen yhteiskunnallisten arvojen kanssa. Korkeimman oikeuden mukaan eräinä arviointiperusteina voitiin käyttää perustuslain mukaisia perusoikeuksia, koska niissä ilmenevät vakiintuneet ja siihen nähden yleisesti hyväksytyt yhteiskunnalliset arvot. Korkein oikeus katsoi, että tässä tapauksessa turvattavina olivat yksityishenkilöiden näkökulmasta yksityiselämän, kotirauhan ja omaisuuden suoja, joita oli punnittava suhteessa kaupallista viestintää turvaavaan sananvapauteen. Menettely, jossa markkinointiyhtiö kiinnittää ennalta arvaamatta ja ilman asianmukaista lupaa yksityishenkilöiden asuntojen ulko-oviin ja postilaatikoihin mainoslappuja, oli korkeimman oikeuden mukaan ristiriidassa kotirauhan, yksityisyyden ja omaisuuden kunnioittamisen ja koskemattomuuden kanssa. Mainoksia kiinnittämällä yhtiö nimittäin pakotti yksityishenkilöt vastaanottamaan kaupallisia viestejä tavanomaisesta poikkeavalla ja yksityiselämänsä piiriin ulottuvalla tavalla. Näin ollen Korkein katsoi yhtiön menettelyn olevan kuluttajansuojalain tarkoittamalla tavalla hyvän tavan vastaista ja siten myös kiellettyä. Korkein oikeus kumosi markkinaoikeuden päätöksen ja kielsi yhtiötä käyttämästä kyseistä markkinointimenetelmää ilman asianomaisten nimenomaista suostumusta. Kieltoa on noudatettava heti 50 000 euron sakon uhalla.
Kyseessä oli äänestysratkaisu, ja yksi tuomareista esitti eriävän mielipiteensä. Eriävän kannan esittäneen tuomarin mukaan yhtiön markkinointia oli pidettävä kuluttajasuojalaissa tarkoitetulla tavalla aggressiivisena. Eriävän mielipiteen esittänyt tuomari päätyi kuitenkin muuten samaan lopputulokseen kuin enemmistö.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa