Minilex - Lakipuhelin

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö - KKO:2016:52

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Seksuaalirikos
    Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
    Seksuaalinen teko

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2016:52 oli kysymys lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Oppilaan äidinkielen sekä fysiikan opettaja oli koulun tiloissa halannut muutamaan otteeseen oppilasta ja oppilas oli kerran istunut opettajan sylissä. Opettaja oli myös oppilaalle lähettämissään sähköpostiviesteissään kehunut oppilaan kauneutta sekä kuvaillut hänen kiintymystään ja suhdettaan tähän. Lisäksi opettaja oli kehottanut oppilasta jättämään kertomatta yhteydenpidosta muille. Käräjäoikeus oli katsonut, että oppilaan halaamisessa, opettajan polvella istumisessa ja poskelle sipaisussa ei ollut kysymys seksuaalisesta teosta. A:n viestit eivät olleet olleet seksuaalisväritteisiä ja käräjäoikeus oli pitänyt uskottavana sitä, että kehumiset olivat liittyneet oppilaan itsetunnon vahvistamiseen.

Rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan se, joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä, tuomitaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Seksuaalisella teolla tarkoitetaan rikoslain mukaan sellaista tekoa, joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen. Tekijän ja teon kohteena olevan henkilön iällä ja keskinäisellä suhteella on vaikutusta siihen, millaista tekoa voidaan pitää seksuaalisena ja seksuaalisesti olennaisena. Teon seksuaalinen olennaisuus tuleekin arvioida objektiivisin perustein ja olennaisuutta arvioitaessa on annettu merkitystä sille, missä tarkoituksessa teko tapahtuu. Säännöksen esitöissä on todettu, että lapsiin kohdistettavan tavanomainen ystävällinen koskettelu ei sinänsä sisällä sellaista seksuaalista merkitystä, jota säännöksessä tarkoitetaan.

Syyttäjä sekä oppilas valittivat hovioikeuteen vaatien opettajan tuomitsemista syytteen mukaisesti törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hovioikeus katsoi tekokokonaisuuteen kuuluvien opettajan koskettelujen, halauksien sekä sähköpostiviestien olevan oppilaalle seksuaalisia tekoja, jotka olivat olleet omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä. Hovioikeus tuomitsi opettajan seksuaalisesta hyväksikäytöstä seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.  Korkeimman oikeuden arvioinnin kohteena oli näin ollen kysymys siitä, oliko opettaja hovioikeuden syyksi lukemalla menettelyllä syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Korkein oikeus katsoi, että opettajan koskettelut halaamistilanteissa sekä opettajan polvella istumisessa eivät olleet kohdistuneet seksuaalisesti merkityksellisille alueille. Opettajan viesteissä ei ollut tuotu esille sukupuolielämään eikä seksuaalisuuteen liittyviä seikkoja eikä niissä oltu vihjailtu tämänluonteisiin seikkoihin. Näin ollen pelkästään rutistuksenhalua ei voitu näissä olosuhteissa pitää seksuaalisesti olennaisena. Asiassa ei ollut ilmennyt seikkoja, joiden perusteella voitaisiin päätellä opettajan puheiden olleen seksuaalisesti virittyneitä. Korkein oikeus katsoi opettajan menettelyn sopimattomaksi, mutta ei katsonut sen täyttävän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöä. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja vapautti opettajan hovioikeuden hänelle tuomitsemasta rangaistuksesta.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]