» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Asian KKO:2014:48 käsittely alkoi käräjäoikeudessa kun se tuomitsi A:n törkeästä, vuosien 2007-2009 välillä tapahtuneesta, lapsensa B:n seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden vankeuteen sekä suorittamaan vahingonkorvausta.
Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan, että toteen on näytetty A:n syyllistyneen törkeään, tekoaikana 1-3 vuotiaan lapsensa seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Käräjäoikeus kuuli asiassa A:ta, B:n äitiä M:ää sekä todistajina muun muassa A:n ja M:n edellisistä avioliitoista olevia lapsia, B:n kanssa tekemisissä olleita hoitohenkilöitä ja B:tä hoitanutta lääkäriä. Asiassa esitettiin selvityksenä myös yliopistollisen sairaalan oikeuspsykiatrinen tutkimus ja B:n haastattelua koskevat videotallenteet.
Näytön arvioinnin osalta käräjäoikeus joutui toteamaan, etteivät B:n oikeuspsykologiset haastattelut sellaisinaan olleet riittävä näyttö tapahtumista, sillä oikeuspsykiatrisen lausunnon mukaan B:n tutkimusten perusteella ei seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutumista voitu varmuudella todeta. Keskeisimpänä näyttönä käräjäoikeus pitikin B:n puheita A:n menettelystä.
A valitti asiasta hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta vaan hyväksyi käräjäoikeuden perustelut syyksilukemiselle.
A:lle myönnettiin valituslupa korkeimpaan oikeuteen ja korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn.
Korkein oikeus tutki asiaa käsitellessään laajasti tieteellistä tutkimustietoa lapsen muisti- ja kertomiskyvystä ja viittasi monilta osin myös aiempaan ratkaisukäytäntöönsä tapauksessa KKO 2013:97. Korkein oikeus muun muassa selvitti, että pienten lasten kertomukset ovat usein vähäyksityiskohtaisia ja lyhyitä, että seksuaalirikoksen uhriksi joutuminen yleensä muistetaan teon traumaattisuuden vuoksi ja että nykyisen oikeuspsykologisen tutkimustiedon valossa ei ole olemassa yhteisiä ja yleisiä käytösongelmia joiden perusteella lapsi voitaisiin tunnistaa seksuaalirikoksen uhriksi, vaikkakin esimerkiksi kyseisessä tapauksessa esiintynyt lapsen ikään sopimaton seksuaalinen teko voi antaa aihetta epäillä hyväksikäyttöä.
Oikeuspsykiatrisessa tutkimuksessa todettiin, että selvää näyttöä B:n hyväksikäytöstä oli mahdotonta saada, sillä B:n puheet saattoivat selittyä esimerkiksi myös altistumisella aikuisten seksuaalisuudelle tai muilla seikoilla. Korkeimman oikeuden mukaan tutkimuksesta ei kuitenkaan voida myöskään tehdä seksuaalisen hyväksikäytön mahdollisuuden poissulkevaa johtopäätöstä.
Korkein oikeus ei myöskään katsonut aiheelliseksi epäillä lukuisten todistajien kertomuksia B:n puheista. Sen sijaan B:n kertomuksen erityisesti oikeuspsykiatrisessa tutkimuksessa teki korkeimman oikeuden mukaan epäilyksenalaiseksi se, että hänen puheitaan käytiin läpi useaan otteeseen ja johdattelevasti. Myös B:n äiti M oli aktiivisesti kysellyt B:ltä tapahtumista. B:n kertomuksen luotettavuutta taas tukee se, että hän oli oma-aloitteisesti tilanteessa täysin yllättäen alkanut kuvailla A:n hänelle tekemää seksuaalista hyväksikäyttöä. Korkein oikeus ei kuitenkaan katsonut, että B:n kielellisen kehityksen tasosta esitetyt tulokset tukisivat riittävän varmasti johtopäätöstä, että B kykenisi muistamaan tekoja vuosilta 2007 ja 2008, jolloin hän oli alle 3-vuotias.
Korkein oikeus ei myöskään uskonut A:n vaihtoehtoisia selityksiä, siitä että B:n puheet ja käyttäytymisen muutos selittyisivät vanhempien seksuaalisen kanssakäymisen näkemisellä tai vanhempien sisarusten alatyylisillä puheilla. Perusteeksi tälle näkemykselleen korkein oikeus katsoi B:n oireiden voimakkuuden ja jatkumisen useiden vuosien jälkeenkin. Korkein oikeus myös totesi, ettei lapsen seksuaalisen hyväksikäytön seurauksena ole välttämättä löydettävissä fyysisiä jälkiä, joten tällaisten jälkien puuttuminen ei sulje pois hyväksikäytön mahdollisuutta.
Korkein oikeus katsoi, että samoin kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa myös kyseisessä rikoksessa syyksilukeminen edellyttäisi, että kun näyttöä arvioidaan kokonaisuudessaan syyllisyydestä ei jää varteenotettavaa epäilyä. B:n oma-aloitteisten ja samanlaisina toistuneiden puheiden sekä poikkeuksellisen voimakkaan ja vuosia jatkuneen iälleen epätyypillisen seksuaalisen käyttäytymisen ja alatyylisen kielenkäytön vuoksi korkein oikeus katsoi tarvittavalla varmuudella toteennäytetyksi, että B on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Korkein oikeus myös katsoi, että näytön perusteella vaikuttaa siltä, että hyväksikäyttökertoja on ollut useita. Asiassa B on itse nimennyt tekojen tekijäksi isänsä, eikä asiassa ole tullut esiin epäilyjä tai viitteitä toisesta tekijästä.
Korkein oikeus kuitenkin katsoi jääneen selvittämättä, että hyväksikäyttöä olisi tapahtunut jo ennen joulukuuta 2008.
Korkein oikeus arvioi, että tapahtuneet hyväksikäytöt ovat olleet omiaan vahingoittamaan B:n kehitystä ja aiheuttamaan tälle erityistä vahinkoa hänen ikänsä ja kehitystasonsa, sekä hänen A:ta kohtaan tuntemansa luottamuksen vuoksi. Korkein oikeus myös katsoi, että rikosta on useiden kertojen ja B:lle aiheutuneiden psyykkisten vaurioiden perusteella pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.
Korkein oikeus totesi kyseisen rikoksen rangaistusasteikon olevan 1-10 vuotta vankeutta ja päätyi teon vakavuuden ja B:lle aiheutuneiden psyykkisten vaurioiden ja luottamussuhteen väärinkäytön perusteella pitämään voimassa alempien oikeusasteiden määräämän kolmen vuoden vankeusrangaistuksen vaikkei katsonutkaan A:n syyllistyneen mainittuihin tekoihin yhtä pitkänä aikana kuin alemmat oikeusasteet.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa