» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa henkilö A oli tietoisena HIV-infektiostaan ollut lukuisia kertoja suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä aviopuolisonsa B:n kanssa kertomatta tälle sairaudestaan. HIV-infektio oli tarttunut B:hen.
Käräjäoikeuskäsittelyssä syyttäjä vaati A:lle tuomiota törkeästä pahoinpitelystä. Käräjäoikeus kuitenkin päätyi tuomitsemaan A:n tavallisesta pahoinpitelystä, koska lääkityksellä HIV-infektion vaikutus terveyteen voidaan saada varsin vähäiseksi. Moitearvostelussa käräjäoikeus punnitsi sitä, kuinka A oli pettänyt B:n luottamuksen salaamalla HIV-tartuntansa. A ja B olivat avioliitossa, joten B:llä oli perustellusti syytä olettaa, että suojaamaton sukupuoliyhteys A:n kanssa ei vaaranna hänen terveyttään. Lisäksi A:lla oli ollut tilaisuus muuttaa käyttäytymistään, mutta hän jatkoi tekoaan, kunnes B:n tartunta selvisi. Tällaista menettelyä tuli käräjäoikeuden mukaan arvioida ankarasti.
Hovioikeudessa B vaati A:n tuomion muuttamista törkeäksi pahoinpitelyksi sekä vankeusrangaistuksen korottamista ja sen muuttamista ehdottomaksi. Hovioikeus arvio erityisesti HIV-infektion luonnetta parantumattomana sairautena, joka hoitamattomana johtaa kuolemaan. Tämän vuoksi hovioikeus piti HIV-infektiota törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistössä tarkoitettuna vakavana sairautena. Lisäksi A:n toiminta oli muutoinkin hovioikeuden mukaan osoittanut vakavaa piittaamattomuutta toisen terveydestä. Hovioikeus tuomitsi A:n törkeästä pahoinpitelystä (ja lievästä pahoinpitelystä) 2 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.
A valitti hovioikeuden ratkaisusta Korkeimpaan oikeuteen. Valituksessa A vaati, että teko katsottaisiin tavalliseksi pahoinpitelyksi ja että rangaistusta joka tapauksessa lievennetään ja vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi. Ensimmäiseksi Korkein oikeus arvioi teon törkeyttä. Aiemmassa oikeuskäytännössään Korkein oikeus on todennut HIV-infektion olevan vakava seuraus. Se on krooninen ja parantumaton sairaus, joka vaatii tarkkaa hoitoa koko loppuelämän ja joka hoitamattomana johtaa kuolemaan. Tämän vuoksi myös Korkein oikeus piti HIV-infektiota törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistössä tarkoitettuna vakavana sairautena. Lisäksi Korkein oikeus piti A:n tekoa myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä, sillä A oli ollut toistuvasti suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä B:n kanssa eikä ollut muuttanut menettelyään, vaikka oli tiennyt tartunnastaan. Tämä osoittaa A:n tavanomaista suurempaa piittaamattomuutta toisen terveydestä. Toiseksi tapauksessa oli kysymys A:lle tuomittavasta rangaistuksesta. Korkein oikeus katsoi, että A:n tahallisuus oli alinta mahdollista tasoa eli niin sanottua todennäköisyystahallisuutta. Tämän katsottiin olevan rangaistusta lieventävä tekijä. Ankaroittaviksi perusteiksi katsottiin taas HIV-infektion vakavuus ja vaarallisuus, A:lla ollut mahdollisuus muuttaa menettelyään, B:n luottamussuhde A:n ja B:ltä puuttunut mahdollisuus harkita toimenpiteitä tartunnalta suojautumiseen. Korkein oikeus tuomitsi A:lle minimirangaistusta ankaramman rangaistuksen eli 2 vuotta ja 3 kuukautta vankeutta. Vankeus on ehdotonta. Eriävissä mielipiteissä vankeusrangaistus olisi tuomittu ehdollisena.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa