» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A oli pysäköidessään omaa autoaan törmännyt toiseen henkilöautoon, johon tuli törmäyksen seurauksena ainakin naarmuja. A oli poistunut tapahtumapaikalta ilmoittamatta onnettomuudesta vahinkoa kärsineelle tai poliisille.
Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta kahdesta liikennerikkomuksesta. Syytekohta 1 koski törmäystä ja syytekohta 2 poistumista paikalta. A kiisti syytteet. Hänen mukaansa hän ei ollut ollut huolimaton eikä törmännyt toiseen autoon. Hän totesi myös, että hän ei ollut huomannut vahinkoa aiheutuneen. Lisäksi hän vetosi itsekriminointisuojaan katsoen, ettei hän voinut olla velvollinen ilmiantamaan itseään. Käräjäoikeus kuitenkin tuomitsi A:n syytteen mukaisista rikoksista.
A vaati hovioikeudessa syytekohdan 2 hylkäämistä itsekriminointisuojan perusteella. Hovioikeus viittasi ratkaisussaan kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja niiden ratkaisukäytäntöön ja totesi, että että törmäyspaikalle jääminen tai liikennevahingosta ilmoittaminen olisi saattanut A:n syytteen vaaraan liikennerikkomuksesta eikä A näin ollen poistumalla vahinkopaikalta ilmoitusta tekemättä ollut syyllistynyt rikokseen. Hovioikeus siis hylkäsi syyteen syytekohdan 2 osalta ja alensi A:n rangaistusta.
Syyttäjä valitti hovioikeuden ratkaisusta Korkeimpaan oikeuteen, joka keskittyi pohtimaan sitä, oliko A laiminlyömällä tieliikennelaissa säädetyn velvollisuuden ilmoittaa liikenneonnettomuudesta syyllistynyt liikennerikkomukseen. Ensimmäiseksi se totesi itsekriminointisuojan tarkoittavan sitä, että että kenelläkään ei ole velvollisuutta edistää oman syyllisyytensä selvittämistä. Suomen lainsäädännössä ei ole nimenomaista tämän periaatteen ilmaisevaa säännöstä, mutta periaatteen on katsottu sisältyvän perustuslain 21 §:ssä taattuun oikeusturvaan. Itsekriminointisuoja ilmenee myös kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista. Lisäksi Korkein oikeus kävi perusteluissan läpi yksityiskohtaisesti muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Johtopäätöksenään Korkein oikeus lausui, että A oli selvästi laiminlyönyt tieliikennelain mukaisen ilmoitusvelvollisuutensa onnettumuudesta. Ilmoittaminen olisi kuitenkin tässä tilanteessa edellyttänyt sellaisten tietojen antamista, että A olisi itse asiassa joutunut samalla ilmiantamaan itsensä siitä liikennerikkomuksesta, johon hän oli syyllistynyt törmätessään autollaan toiseen autoon. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden lopputulosta.
Ratkaisu korostaa itsekriminointisuojan vahvaa periaatteellista asemaa. Henkilöllä ei ole velvollisuutta edistää oman syyllisyytensä selvittämistä tai ilmoittaa tekemästään rikoksesta, vaikka rikos olisi vähäinen ja rangaistus todennäköisesti lievä. Myöskään se, että ilmoitusta ei välttämättä tarvitse tehdä viranomaiselle, ei vaikuta asiaan, jos tiedot voivat päätyä viranomaisen käsiin ja johtaa syytteeseen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa