» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Sairaanhoitopiiri oli palkannut hengityshalvauspotilaalle hoitajan määräaikaiseen työsuhteeseen niin, että työsopimus päättyi, kun potilaan hoidon tarve lakkasi. KKO:n tuli arvioida, että oliko työnantajalla perusteltu syy sopimuksen tekemiseen määräaikaisena.
Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta samoin kuin ilman perusteltua syytä tehtyjä toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia on pidettävä toistaiseksi voimassa olevina.
Säännöksen mukaan työsopimus voi olla siis määräaikainen vain silloin, kun siihen on perusteltu syy. Sitä, milloin perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen tekemiseen on olemassa, ei ole määritelty. Perustellun syyn vaatimuksella pyritään siihen, ettei työnantaja voi kiertää työsuhdeturvaa koskevia työsopimuslain pakottavia säännöksiä työsopimuksen kestoaikaa koskevalla valinnalla.
Kuntayhtymä oli katsonut, että sillä oli ollut perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen tekemiseen työn luonteen vuoksi. Hengityshalvauspotilaan hoidossa oli kysymys selvästi muusta sairaalassa annettavasta hoidosta erillisestä hoidosta. Hoitosuhde oli henkilökohtainen ja edellytti, että hoitaja sopeutuisi työskentelyyn kyseisen potilaan kanssa. Kuntayhtymä oli edelleen katsonut, että hengityshalvauspotilaiden osalta hoidontarpeen syntyminen oli täysin sattumanvaraista, koska potilaita on vähän. Hoidon tarpeen kestoa ei voitu etukäteen täysin ennakoida. Tässä tapauksessa kuitenkin oli ollut ennakoitavissa, ettei hoidon tarve ollut kovin pitkäaikainen, koska potilas oli ollut jo 74-vuotias työsopimusta solmittaessa.
Asiassa esitetystä selvityksestä ilmeni, että kuntayhtymän alueella hengityshalvauspotilaiden määrä oli viimeisen kymmenen vuoden aikana vaihdellut 9 - 12 välillä. Yhtä potilasta hoitaa hoitajaryhmä, jossa on enimmillään viisi hoitajaa. Vuonna 2005 potilaita oli ollut yhdeksän ja heille oli ollut palkattuna 27 hoitajaa. Potilaista on yleensä huomattava osa nuoria, jolloin hoito saattaa kestää pitkään. Kuntayhtymän palveluksessa oli 2000-luvulla ollut keskimäärin noin 80 lähihoitajaa.
KKO totesi, että työn luonne sinänsä, kun kysymys oli yhden potilaan hoitamisesta, jonka kanssa työntekijän oli sopeuduttava toimimaan, puhuu sen puolesta, että työsopimuksen kesto voisi myös olla sidottu potilaan hoidon tarpeeseen. Kuitenkin hoidon tarve varsinkin silloin, kun potilas on nuori, voi olla jopa kymmeniä vuosia. Näin pitkäaikainen hoitosuhde puoltaa enemmänkin sitä, että työvoiman tarvetta on tällaisessa tapauksessa pidettävä pysyvänä.
Esitetyn selvityksen mukaan kuntayhtymällä oli ollut kerrallaan useita tällaisen hoidon tarpeessa olevia potilaita, ja hoidon tarve oli myös jatkuva. Yhden potilaan hoitoon tarvitaan yleensä useita hoitajia. Vaikka otettiin huomioon hoitosuhteen henkilökohtainen luonne, kuntayhtymällä voitiin katsoa olevan tätäkin työtä tarjolla siinä määrin, ettei työvoiman tarve ollut täysin sattumanvaraista. Tämän lisäksi kuntayhtymän sairaaloissa palvelee myös muutoin lähihoitajia. Kuntayhtymällä on siten mahdollisuus silloin, jos hengityshalvauspotilaan hoitotyötä ei ole tarjolla, siirtää ja tarvittaessa kouluttaa tässä työssä olleita lähihoitajia sairaalatyöhön.
Kun otettiin huomioon edellä todettu hoitosuhteen muodostuminen usein varsin pitkäaikaiseksi, hengityshalvauspotilaan hoitotyötä ei kuntayhtymän kannalta voitu pitää sellaisena, että siihen soveltuvan työvoiman tarve olisi sillä tavoin satunnaista, että määräaikaisten työsuhteiden käyttö olisi yleensä perusteltua. Tässä tapauksessa oli vedottu erityisesti siihen, että potilas oli ollut jo hoitosuhteen alussa iäkäs. Hoitosuhteen pituutta ei ole kuitenkaan voitu työsopimusta tehtäessä tällöinkään ennakoida. KKO katsoi, ettei työsopimuksen tekemiseen tässäkään tapauksessa ollut perusteltua syytä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa