Minilex - Lakipuhelin

Äänetön yhtiömies avoimessa yhtiössä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avoimessa yhtiössä on oltava vähintään kaksi yhtiömiestä. Kukin avoimen yhtiön yhtiömies vastaa henkilökohtaisesti yhtiön velvoitteista niiden täyteen määrään saakka kuin omasta velastaan. Tällaisia yhtiömiehiä kutsutaan vastuunalaisiksi yhtiömiehiksi. Vastuunalaisten yhtiömiesten vastuu on yhteisvastuullista, mikä tarkoittaa sitä, että avoimen yhtiön yhtiömies voi joutua vastaamaan yhtiön velvoitteista myös yhtiökumppaninsa puolesta. Tästä avoimen yhtiön yhtiömiehet voivat kuitenkin poiketa esimerkiksi osakassopimuksen avulla. Yhtiömiesten keskinäisillä sopimuksilla ei kuitenkaan ole vaikutusta yhtiön ulkopuolisiin tahoihin, jolloin esimerkiksi velkoja säilyttää oikeutensa periä saataviaan keneltä tahansa yhtiömiehistä tällaisesta sopimuksesta huolimatta. Yli oman osuutensa velkoja maksaneelle yhtiömiehelle muodostuu kuitenkin oikeus periä velkaa yhtiöltä ja yhtiön purkauduttua tai yhtiömiehen erottua toisilta yhtiömiehiltä. Tätä oikeutta kutsutaan regressi- eli takautumisoikeudeksi.

Avoin yhtiö muodostuu vain vastuunalaisista yhtiömiehistä ja siten siinä ei voi olla äänettömiä yhtiömiehiä. Äänetön yhtiömies onkin vain kommandiittiyhtiöön liittyvä käsite. Kommandiittiyhtiön äänettömällä yhtiömiehellä ei ole vastuunalaisen yhtiömiehen tavoin henkilökohtaista vastuuta yhtiön velvoitteista, vaan hänen vastuunsa rajoittuu yhtiöön sijoitetun pääoman määrään.

Äänetön yhtiömies ei kuitenkaan ole avoimeen yhtiöön rinnastettuna täysin vieras käsite. Avoin yhtiö on mahdollista muuttaa kommandiittiyhtiöksi ja tällöin avoimen yhtiön vastuunalaisesta yhtiömiehestä on mahdollista tulla kommandiittiyhtiön äänetön yhtiömies. Kommandiittiyhtiön äänettömäksi yhtiömieheksi ryhtynyt entinen avoimen yhtiön vastuunalainen yhtiömies ei kuitenkaan muutoksella täysin vapaudu henkilökohtaisesta velkavastuustaan. Yhtiömies vastaa henkilökohtaisesti edelleen niistä yhtiön velvoitteista, jotka yhtiöllä muutoshetkellä on. Hän siis toisin sanoen vastaa muutoksen jälkeenkin vastuunalaisuutensa aikana syntyneistä veloista. Muuttamalla roolinsa äänettömäksi yhtiömieheksi, pystyy hän ainoastaan katkaisemaan oman vastuunsa lisääntymisen. Muutoksen jälkeen syntyneistä yhtiön velvoitteista on kuitenkin vastattava sellaista velkojaa kohtaan, joka ei perustellusti tiennyt muutoksesta.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • avoin yhtiö on mahdollista muuttaa kommandiittiyhtiöksi ja tällöin avoimen yhtiön yhtiömiehestä voi tulla äänetön yhtiömies

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]