Minilex - Lakipuhelin

Yleishyödyllisen yhteisön verotus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yleishyödyllisen yhteisön verotuksesta on erityiset säännöksensä.

Yleishyödyllisestä yhteisöstä on kyse, kun se toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi aineellisessa, henkisessä tai yhteiskunnallisessa mielessä, eikä sen toiminta kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin. Lisäksi edellytetään, ettei se tuota toiminnallaan siihen osalliselle taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä.

Yleishyödyllisenä yhteisönä voidaan pitää esimerkiksi puoluerekisteriin merkittyä puoluetta sekä sen jäsen-, paikallis-, rinnakkais- tai apuyhdistystä, maatalouskeskusta, maatalous- ja maamiesseuraa, työväenyhdistystä, työmarkkinajärjestöä, nuoriso- tai urheiluseuraa ja näihin rinnastettavaa vapaaehtoiseen kansalaistyöhön perustuvaa harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa edistävää yhdistystä. Näiden lisäksi yleishyödyllisenä yhteisönä pidetään muuta yhteisöä, jonka varsinaisena tarkoituksena on valtiollisiin asioihin vaikuttaminen tai sosiaalisen toiminnan harjoittaminen taikka tieteen tai taiteen tukeminen.

Yleishyödyllinen yhteisö on verovelvollinen saamastaan elinkeinotulosta. Lisäksi yleishyödyllinen yhteisö on maksettava kunnallisveroa muuhun kuin yleiseen tai yleishyödylliseen tarkoitukseen käytetyn kiinteistön tai kiinteistön osan tuottamasta tulosta. Kiinteistön tuottamana tulona pidetään myös metsätalouden pääomatuloa.

Tietyt tulot on jätetty elinkeinotulon määritelmän ulkopuolelle. Yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotulona ei pidetä yleishyödyllisen yhteisön toimintansa rahoittamiseksi järjestämistä arpajaisista, bingopelin pitämisestä, myyjäisistä, urheilukilpailuista, tanssi- ja muista huvitilaisuuksista, tavarankeräyksestä ja muusta niihin verrattavasta toiminnasta saatuja tuloja. Elinkeinotuloa ei ole myöskään edellä mainittujen tilaisuuksien yhteydessä harjoitetusta tarjoilu-, myynti- ja muusta sellaisesta toiminnasta saatu tulo.

Yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotulona ei pidetä myöskään yhteisön jäsenlehdistä ja muista yhteisön toimintaa välittömästi palvelevista julkaisuista saatua tuloa tai adressien, merkkien, korttien, viirien tai muiden vastaavien hyödykkeiden myynnin muodossa suoritetusta varojenkeräyksestä saatua tuloa, eikä sairaaloissa, mielisairaaloissa, vankiloissa, vanhainkodeissa, invalidihuoltolaitoksissa tai muissa vastaavissa huoltolaitoksissa ja huoltoloissa hoito-, askartelu- tai opetustarkoituksessa valmistettujen tuotteiden myynnistä saatua tuloa tai vastaavassa tarkoituksessa suoritetuista palveluksista saatua tuloa.

Yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa harjoittavien yleishyödyllisten yhteisöjen on mahdollista hakea vapautusta tuloverosta. Tällaisten yhteisöjen vapauttamisesta tuloverosta säädetään tarkemmin erikseen.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]