Minilex - Lakipuhelin

Yksityishenkilön velkajärjestelyhakemus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velallinen voi hakea yksityishenkilön velkajärjestelyä käräjäoikeudelta. Tilanteessa, jossa ylivelkaantuminen on seurausta esimerkiksi työkyvyn menettämistä, sairaudesta taikka työttömyydestä, velallinen voidaan asettaa yksityishenkilön velkajärjestelyyn. Velkajärjestelyyn pääsy edellyttää siis sitä, että velkaantuminen johtuu pääosin muusta kuin velallisen omasta syystä.

 

Tuomioistuin hyväksyy

Yksityishenkilön velkajärjestelyä haetaan toimittamalla kirjallinen yksityishenkilön velkajärjestelyhakemus velallisen kotipaikan käräjäoikeuteen. Velallisen on ennen velkajärjestelyn hakemista selvitettävä mahdollisuus päästä sovintoratkaisuun velkojiensa kanssa. Jos sovintoon ei päästä, velallinen voi hakea velkajärjestelyä tuomioistuimelta. Käräjäoikeus tavallisesti varaa velkojille vielä mahdollisuuden esittää kirjallinen lausuma velkajärjestelyn esteistä ja edellytyksistä. Käräjäoikeus tekee kuitenkin itsenäisesti lopullisen päätöksen velkajärjestelyn hyväksymisestä.

 

Hakeminen

Velkajärjestelyhakemus on laadittava oikeusministeriön vahvistaman kaavan mukaisesti. Velkajärjestelyhakemuslomakkeita saa esimerkiksi käräjäoikeuden kansliasta. Jos velkajärjestelyhakemuksen laatimisessa ei ole noudatettu oikeusministeriön vahvistamia ohjeita, voidaan hakemus jättää tutkimatta.

Yksityishenkilön velkajärjestelyhakemuksessa velallinen selvittää muun muassa perhesuhteensa. Velkajärjestelyhakemuksessa velallisen on ilmoitettava hänen kanssaan yhteistaloudessa asuvien henkilöiden nimet. Hakemuksessa on esitettävä tiedot hakijan asunnosta sekä työsuhteesta, ammatista tai elinkeinotoiminnasta. Velkajärjestelyhakemukseen merkitään myös tiedot hakijan koulutuksesta ja työkokemuksesta. Velkajärjestelyhakemuksessa on lisäksi ilmoitettava hakijan varallisuus ja sen arvo.

Velkajärjestelyhakemuksessa velallinen ilmoittaa tulonsa ja menonsa, joiden perusteella lasketaan maksuvara. Maksuvara on se osa hakijan tuloista, joka velkajärjestelyn aikana käytetään velkojen maksuun. Hakemukseen voidaan liittää velallisen ehdotus maksuohjelmaksi tai ehdotus selvittäjäksi.

Yksityishenkilön velkajärjestelyhakemuksessa hakijan on siis esitettävä varsin laajasti selvitystä hänen maksukykyynsä vaikuttavista seikoista ja muista velkajärjestelyn kannalta merkityksellisistä seikoista. Hakijan on syytä perehtyä tarkkaan oikeusministeriön vahvistamaan kaavaan koskien velkajärjestelyhakemusta, jotta hakemusta ei jätettäisi tutkimatta.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Velkajärjestelyn edellytyksiin on hyvä perehtyä ennen hakemuksen jättämistä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]